• Etusivu
  • Materiaalit

Mikä ihmeen green deal? Tärkein työ tehdään työmailla ja tuoteteollisuudessa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20219_72364.jpg

Ensimmäiset yritykset ovat jo sitoutuneet rakennusmuovien kiertotaloutta vauhdittavaan green deal -sopimukseen. Mutta mistä siinä on kyse?

Rakentamisessa käytettävien muovien kiertotaloutta vauhdittamaan tehty green deal -sopimus solmittiin vuoden 2020 joulukuussa. Sopimuksen tavoitteena on muun muassa lisätä kalvomuovien erilliskierrätystä, tehostaa muovien uudelleenkäyttöä ja lisätä kierrätysmateriaaleista valmistettujen muovien käyttöä siten, että vuoden 2027 loppuun mennessä tuotannossa käytetyistä raaka-aineista 40 prosenttia on kierrätettyjä kalvomuoveja. Sopimuksen ovat solmineet ympäristöministeriö, Kuntaliitto ja elinkeinoelämän liitot.

Rakennusteollisuus RT:n standardisointipäällikkö Tuuli Kunnas on ollut neuvottelemassa sopimusta alusta alkaen RT:n puolesta.

Kyseinen green deal koskettaa tuotteiden valmistusta, työmaakäyttäjiä ja pakkausmuovien kerääjiä. Maksuton, Motivan verkkosivuille tuleva koulutus on parhaillaan valmisteilla ja se on tarkoitus julkaista 13. syyskuuta.

– Olemme rakentaneet omat koulutusmoduulit kaikille eri osapuolille. Tarjolla on myös yleistä tietoa kalvomuoveista. Jotta sopimuksen periaatteet onnistuvat käytännössä, on tärkeää että kalvomuovit tunnistetaan. Työntekijän on tiedettävä, mitä keräysastiaan pitää laittaa ja mitä ei. Likainen materiaali voi pilata koko ison erän, Kunnas selvittää.

Toive kunnille

Jokainen green deal -sopimus on kansallinen ja vapaaehtoinen. Tässä mielessä ne eroavat täysin jäsenvaltioita velvoittavista EU-direktiiveistä.

– Tavoitteena on saada tehtyä hyviä asioita lainsäädäntöä nopeammin, Kunnas sanoo.

Muoveja koskeva green deal on vain yksi monista vihreistä diileistä. Yksittäisistä sopimuksista voi lukea tarkemmin täältä.

Ensimmäiset yritykset ovat jo sitoutuneet muoveja koskevaan sopimukseen. Kunnas korostaa, että tärkein työ tehdään työmailla ja tuoteteollisuudessa.

"Toivomme luonnollisesti mahdollisimman suurta kattavuutta yrityskentällä. Erityisen tärkeää olisi saada paljon kalvomuoveihin pakkaavat yritykset mukaan. Yhtä tärkeää olisi saada työmaat mukaan eri puolilla maata. Toivomme myös, että Kuntaliitto saisi omalta osaltaan kuntia mukaan. Yritysten sitoutumisessa auttaa, jos tilaajapuoli on vahvasti mukana."
Tuuli Kunnas, standardisointipäällikkö, Rakennusteollisuus RT

Kunnas toivoo, että green dealin tavoitteet näkyisivät kuntien hankintakriteereissä.

Materiaalit
ekologisuus
ympäristö
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

urbaani kaupunkimaisema
Vedenkulutuksen mittaaminen muuttaa maailmaa
Vesitehokkuusyhtiö Smartvatten auttaa kiinteistöjä lisäämään ymmärrystä vedenkulutuksesta, säästämään satoja miljoonia litroja vettä ja suojelemaan sinistä planeettaamme.
20214_70285.jpg
Biopuhdistaja talviasuttavaan vapaa-ajan asuntoon
Vuoden 2004 sekä sen jälkeen myönnetyissä rakennusluvissa on edellytetty jätevesijärjestelmien kuntoon saattaminen. Vanhemmissa, haja-asutusalueilla sijaitsevissa rakennuksissa, jätevesijärjestelmän saneeraus tulee huolehtia etenkin silloin, kun kiinteistössä tehdään suurempi remontti.
20229_79579.jpg
Jätevesijärjestelmän asennus on nopeaa haastavallekin tontille
Satakuntalaiset Johanna ja Sauli halusivat nelihenkiselle perheelleen uuden kodin metsäiseltä tontilta ja mielellään idyllisessä maalaismaisemassa. Unelma kuulostaa melkeinpä maalaukselta, mutta todellisuus oli lähempänä kuin he osasivat arvatakkaan. Tontti uudelle kodille löytyi totuttujen lähiöiden ja keskustan ulkopuolelta.
20238_82965.jpg
Jätevesijärjestelmän hankinta onnistuu haastavaankin maastoon
Espoon saaristossa sijaitsee kallioinen saari, jonne toteutettiin pari vuotta sitten ainutlaatuinen uudiskohde. Kyseessä on Mikael ja Susanna Winqvistin unohtumaton vapaa-ajanviettopaikka luonnon keskellä.
20193_56946.jpg
Biopuhdistaja on käyttäjätestin voittaja jätevesijärjestelmien vertailussa
Vestellin tuotteilla on helppo hoitaa mökkien, vapaa-ajan asuntojen ja omakotitalojen jätevedet tehokkaasti. Tuotteita löytyy eri kokoisia kaikkiin tarpeisiin.
201912_61685.jpg
Yleisimmät jätevesisaneerauksen haasteet
Ennen vuotta 2004 rakennetuilla pohjavesialueella sijaitsevilla kiinteistöillä olisi pitänyt olla ympäristönsuojelulain mukainen jätevesijärjestelmä toiminnassa 31.10.2019 mennessä. Asetus käsittää myös ne kohteet, jotka sijaitsevat max. 100 metrin päässä rantaviivasta.
20218_72052.jpg
Tiili osana vähähiilistä rakentamista
Tiili on perinteinen, jo vuosituhansia käytetty rakennusmateriaali. Sen kestävyys niin runko- kuin julkisivurakentamisessa on todettavissa kauniisti patinoituneissa vahoissa tiilirakennuksissa ympäri maailmaa. Ekologisesti kestävässä rakentamisessa rakenteilta vaaditaan pitkäikäisyyttä, elinkaaritaloudellisuutta ja kierrätettävyyttä - ominaisuuksia, jotka voidaan kaikki saavuttaa keraamisilla tiiliratkaisuilla.
202011_67557.jpg
Uudisrakentajat suosivat ympäristö­ystävällistä kaksois­viemäröinti­ratkaisua
Umpisäiliö sopii jätevesien varastointiin esimerkiksi pohjavesialueella tai kun kiinteistöllä syntyy vain vähäinen määrä jätevesiä loma-asunnoissa sekä yleistyvissä kaksoisviemäröintiratkaisuissa. Voit johtaa umpisäiliöön WC-jätevedet, kun se on osana kaksoisviemäröintiä, jolloin harmaat jätevedet käsitellään erikseen.
EPD-seloste
Ympäristövastuullinen suunnittelu ja hankinta – tuotteiden valinnalla voi vaikuttaa
Vastuullisen rakennushankkeen kannalta tärkeitä päätöksiä tehdään jo suunnittelussa ja materiaalihankinnoissa. Yhä useammassa rakennushankkeessa huomioidaan myös ilmastovaikutukset ja ympäristöystävällisyys.
20233_81251.jpg
Jätevesijärjestelmien käyttäjätestin voittajaan on helppo luottaa
Pohjois-Pohjanmaalle vapaa-ajan asunnon rakentaneet Juha ja Sari Hynynen iloitsevat, kuinka vaivattomasti heidän unelmansa toteutui hirsirakenteisesta loma-asunnosta kaiken kaikkiaan. Hynysten loma-asunto rakennettiin Sarin saamalle metsäiselle tontille Oulujärven rannalle, Vaalan kunnassa. Vestellin Biopuhdistaja kuului suunnitelmiin heti, kun Juha oli osallistunut Vestellin järjestämään verkkokoulutukseen ja vakuuttui tuotteen laadusta ja ominaisuuksista.
asbestipitoinen kattolevy sekä rakennuspiirustus
Milloin purkukartoitus on tehtävä?
Pelkkä nimi antaa jo vihjeen siitä, mitä purkukartoitus tarkoittaa. Ennen rakennuksen purkamista on tehtävä kartoitus, jossa tunnistetaan vaaralliset haitta-aineet sekä purkumateriaalit. Kartoitus on laillinen velvoite uuden maankäyttö- ja rakennuslain (KRL) myötä. Laki astui voimaan 1.1.2025 ja sen nimike on nyt muutettu. Uusi on Alueidenkäyttölaki. Nyt purkukartoitus on huomioitava jo heti hankesuunnitteluvaiheessa. Lisäksi lokakuussa 2022 uudistui haitallisia aineita käsittelevä RT-kortisto, ja listalle tuli lisää tutkittavia yhdisteitä.
202010_67035.jpg
Poikkeusajan arjessa erityisesti työnjohto kovassa paineessa
Maailman mielenterveyspäivää vietetään 10. lokakuuta. Työelämässä korona on aiheuttanut haasteita erityisesti työnjohdolle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton