• Etusivu
  • Tutkimus

Työterveyslaitos: uusi menetelmä, jolla määrittää alveolijakeinen kvartsipitoisuus

Rakentajan toimitus
Päivitetty 26.09.2024
1920 AdobeStock_81895775

Työntekijät voivat altistua rakennustyömailla monenlaisille haitta-aineille.

Kiteinen piioksidi on yleinen ainesosa eri rakennustuotteissa sekä muissa materiaaleissa, jotka sisältävät kiveä, soraa, savea tai hiekkaa. Kiteisestä piioksidista puhutaan myös nimellä kvartsi.

Esimerkiksi rakennustyömaalla altistuu helposti kvartsille sekä muille alveolijakeisille, kiteisille piioksideille. Tällainen altistuminen on riski työntekijöiden terveydelle. Jauhemaisten tuotteiden haitta-aineiden määrittämiseksi on nyt Työterveyslaitos kehittänyt uuden menetelmän.

Työterveyslaitoksen uutisessa johtava asiantuntija Tapani Tuominen kertoo, että pitkäaikainen, merkittävä altistuminen kvartsille sekä muille alveolijakeisille, kiteisille piioksideille aiheuttaa silikoosia (kivipölykeuhkoa) ja voi johtaa myös keuhkosyövän kehittymiseen. Se, miten altistumista voidaan välttää tehokkaimmin, on estää työntekijän altistuminen käyttämällä mahdollisimman alhaisen kvartsipitoisuuden materiaaleja.

EU-direktiivin myötä kiteinen piidioksidi ja muut luokan 1 karsinogeenit, jotka on tuotu markkinoille joko sellaisenaan tai seosten ainesosina, ovat luokitusvelvollisuuden alaisia, ellei niiden pitoisuus tuotteessa ole alle 0,1 painoprosenttia. Luokitusvelvollisuuden alaisissa tuotteissa tulee olla varoitus "saattaa aiheuttaa syöpää hengitettynä" ja "voi aiheuttaa keuhkovaurioita hengitettynä". 

Tämä koskee myös kvartsia sisältäviä mineraaleja, jos ne ovat kemiallisesti muunneltuja. 

Edellä mainitun EU-direktiivin lisäksi, EU:n teollisuusmineraalien tuottajat (IMA-Europe) ovat päättäneet, että myös muuntamattomatkin mineraalituotteet tulisi luokitella niiden alveolijakeisen, kiteisen piioksidipitoisuuden perusteella, jos näiden hienojakeisten piioksidien pitoisuus ylittää 1,0 painoprosenttia.

Materiaalinäytteiden analyysi- ja testauspalveluja Työterveyslaitokselta

Työterveyslaitoksen tarjontaan kuuluu korkeatasoinen osaaminen sekä monipuoliset analyysi- ja testauspalvelut materiaalinäytteille. Työterveyslaitos on kehittänyt menetelmän luokitteluvelvoitteen täyttämiseksi ja turvallisempien tuotteiden kehittämisen helpottamiseksi. Menetelmän avulla alveolijakeinen kvartsi ja muut alveolijakeiset haitta-aineet voidaan määrittää jauhemaisissa tuotteissa (haitta-aineiden suhteellinen osuus prosentteina kuivapainosta).

Analyysi suoritetaan rinnakkain vähintään 50 mg:sta (kuivapaino) jauhemaista materiaalia. Menetelmän määritysraja on 10 µg näytettä kohti, mikä vastaa 0,01 painoprosenttia. Analyysin lineaarinen alue on 0,02 –10 painoprosenttia.

Jos palvelu kiinnostaa, aiheesta voi tiedustella lisää Työterveyslaitokselta tai pyytää tarjouksen erillisen lomakkeen kautta.

Tutkimus
ammattilaisille
työmaa
rakennukset
turvallisuus
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

kuin villapaitaan puettu muurattu tiilijulkisivu
Tiilijulkisivu, joka muistuttaa kudottua villapaitaa
Julkisivu voi olla jotain persoonallista, mielenkiintoa herättävää sekä kestävää. Näin ajateltiin myös Helsingin Maununnevalle valmistuvan, neljä kerrostaloa käsittävän kokonaisuuden kohdalla. Hankkeen tilaajana toimi Helsingin asuntotuotantotoimisto ja arkkitehtisuunnittelusta vastasivat ARK-housen arkkitehdit, pääsuunnittelija Hannu Huttunen sekä rakennussuunnittelija Tina Ullrich.
kaksi valkoista kuutiota päällekkäin ylimmäisellä keltainen kypärä alemmassa lukee safety first
Mikä on Telinetorstai?
(Tiedote, Työturvallisuuskeskus helmikuu 2025)...Rakennustelineiden ja sääsuojien turvallisuuteen on aika kiinnittää erityistä huomiota. Tästä kertookin lisää Telinetorstai-teemapäivä, joka järjestetään 10.4.2025.Teemapäivään liittyvä kampanjamateriaali on maksutta työmaiden ja työpaikkojen käytössä.
Mies tarkastelee pinossa olevaa puutavaraa.
Vähäpäästöiset vaihtoehdot kasvattavat suosiota
(Tiedote Stark Suomi Oy, 1.1.2025 ...)Vuoden 2025 alussa voimaan astunut uusi rakennuslaki tulee lisäämään selvästi vähäpäästöisten rakennusmateriaalien menekkiä, uskoo Stark Suomen vastuullisuusjohtaja Anne Koskinen.Uudessa rakentamislaissa rakennusalan yrityksiltä tullaan vaatimaan ilmastoselvityksen tekoa vuodesta 2026 alkaen ja rakennusten hiilipäästöille tullaan asettamaan raja-arvot. Tämä tarkoittaa, että rakennusalan yrityksillä on enää vuosi aikaa valmistautua ja Koskinen uskoo muutoksen alkavan näkyä entistä enemmän tänä vuonna yritysten käyttämissä materiaaleissa.
Keskeneräisen Luotitalon julkisivu
Luotitalo-hankkeen sisäiset rakenteet: Ballistiset seinät ja myrkkykerrokset
Tammikuun lopussa julkaistu uutinen TNT-räjähdetehtaan rakentamisesta Poriin ei ole ainoa turvallisuusympäristöämme koskeva rakennushanke Satakunnassa. Porin Turvallisuuskeskuksen harjoitusalueelle on parhaillaan rakenteilla Luotitalo, joka valmistuttuaan tarjoaa ajanmukaiset oppimisympäristöt eri viranomaistoimijoille. Pääsemme seuraamaan hanketta ja kerromme nyt alkavassa artikkelisarjassa Luotitalo-hankkeen etenemisestä.
millennial-female-technician-ecologist-looking-up
Kestävä rakentaminen avaa ovia: Ympäristösertifikaattien merkitys
Ympäristötietoisuus on kasvussa, ja sen myötä myös rakentamisessa korostuu kestävä kehitys. Ympäristösertifikaatit ovat työkalu, jolla voidaan varmistaa rakennuksen ympäristöystävällisyys ja vastuullisuus.Käymme läpi ympäristösertifikaattien hyötyjä ja mahdollisuuksia sekä niiden merkitystä niin suurille rakennusprojekteille kuin omakotirakentajillekin.
rakentaja pro
Tilaa Rakentaja.pro-uutiskirje
Erikoiskutsu sinulle, joka haluat pysyä ajan tasalla.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton