• Etusivu
  • Materiaalit

Iloisia suhdanneuutisia, rakentaminen ennätystasolla – Kustannukset pelottavat yhä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
202110_73083.jpg

Teräksen hinnankehitys on yksi suhdanteisiin vaikuttava tekijä puun ohella.

Rakentamisessa on tapahtunut poikkeuksellisen nopea suhdannekäänne, joka yllätti myös asiantuntijan.

Rakentaminen supistui Suomessa viime vuonna neljä prosenttia, mutta kuluvalle ja ensi vuodelle povataan jopa parin prosentin kasvua.

Rakennusteollisuus RT:n ennusteessa kovin kasvun vauhdittaja on asuntorakentaminen, joka on noussut ennätystasolle. Kovin kasvu painottuu suhdanne-ennusteen mukaan vuoden lopulle ja ensi vuoden alkuun. Merkittävin riski kasvulle on kustannusten nousu.

– Jos kustannukset karkaavat käsistä, rakennushanke on nopeasti pakkasella tai sitä ei kannata aloittaa lainkaan. Yksi riskitekijä liittyy puun hintaan, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo kertoo.

Peikkona on myös teräksen hintakehitys. Äskettäin Outokumpu kertoi osavuosikatsauksessaan, että ruostumattoman teräksen toteutuneet hinnat ovat nousseet odotettua enemmän.

– Jos myydään kerrostaloa ja teräksen hinta nousee 25 prosenttia, kustannuslaskelmat sulavat alta. Onneksi maailmanmarkkinahinnat ovat viime aikoina hieman rauhoittuneet teräksen ja puun osalta, Vihmo jatkaa.
Öljyn hinta on Vihmon mukaan edelleen kysymysmerkki, sillä se voi kivuta edelleen ylemmäs.

202110_73082.jpg

Korjausrakentaminen palautumassa

Rakentamisen käänne on ollut Vihmon mukaan yllättävän nopea. Aiempi epävarmuus ja heikko kysyntä on muuttunut hänen mukaansa huoleen kovasta kustannuskehityksestä ja materiaalien sekä työvoiman saatavuudesta. Suurinta kasvu on teollisuuden puolella.

– Teollisuus investoi nyt kovaa. Kiinteisiin rakennuksiin tehdyt investoinnit ovat kasvaneet 75 prosentilla tänä vuonna, Vihmo kertoo.

Tilannetta tukevat myös uuden talouden investoinnit metsäteollisuudessa. Tästä esimerkkinä on Kemin biotuotetehdas.

Rakennusteollisuus RT arvioi, että asuntoaloituksia kertyy tänä vuonna 44 000. Se ylittää neljänneksellä pitkän aikavälin keskimääräisen tarpeen.

Kerrostalorakentamisessa vuokra-asuntotuotannon arvellaan vähentyvän, mutta omistusasuntojen osuus kasvaa. Omakotitalorakentaminen on puolestaan saanut koronapandemiasta voimakkaan piristysruiskeen. Aloituksia on 17 prosenttia viimevuotista enemmän.

– Kun taloustilanne paranee, jossain vaiheessa toimitilarakentaminenkin tulee mukaan, Vihmo ennustaa.
Toimitilarakentaminen pääsee Rakennusteollisuuden ennusteen mukaan kasvuun kiinni etenkin teollisuuden investointien, verkkokaupan vedon ja logististen tilojen kysynnän ansiosta.

Hyviä uutisia kantautuu myös korjausrakentamisesta, joka on palautumassa parin heikon vuoden jälkeen kasvu-uralle.

– Korjausrakentamisen pitäisi silti kasvaa selvästi kovempaa vauhtia suhteessa korjausvelkaan. Rakentaminen on riittämättömällä tasolla suhteessa kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Toiveet sääntelyn vähentämisessä

Suhdannevaihtelun voimakkuus ei ole Rakennusteollisuuden mukaan hyvä asia kansantalouden kannalta. RT toivoo, että rakennusalalle pystytään luomaan paremmin ennakoitava toimintaympäristö esimerkiksi infrahankkeiden avulla ja sujuvalla kaavoituksella. Tärkeässä roolissa on myös sääntelyn johdonmukaisuus.

– Toimiva sääntely tasoittaisi suhdannevaihteluita ja tukisi riittävää asuntotuotantoa pitkällä aikavälillä. Sillä voitaisiin välttää myös tänä vuonna nähdyn kaltaisia kustannuspiikkejä, jotka rasittavat esimerkiksi julkista rakentamista, Vihmo jatkaa.

Hänen mukaansa etenkin asuntorakentamisessa on paljon sääntelyä, joka ei liity mitenkään asukkaiden toiveisiin.

– Nykyisessä lainsäädännössä on asioita, joiden ei pitäisi kuulua viranomaissääntelyn piiriin. Rakennusliikkeillä pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia toteuttaa projekteja enemmän asukkaiden toiveiden mukaan.

Piikkinä lihassa on osittain työn alla oleva uusi maankäyttö- ja rakennuslaki.

– Itse asiassa se on lisäämässä kaavatasoja, eikä laissa käsitellä kumppanuus- ja hankeasioita oikealla tavalla. Tarvitsemme sääntelyä, joka tukee kaavatuotantoa. Uuden lain piti purkaa sääntelyä, mutta niin ei ole käymässä.

Materiaalit
rahoitus
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20209_66619.jpg
Öljylämmityksen vaihtoavustus suuressa suosiossa - tukea vielä reilusti jäljellä
Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan öljylämmitteisten pientalojen omistajat ovat halukkaita vaihtamaan lämmitysjärjestelmänsä kestävämpiin ratkaisuihin.
20218_72040.jpg
Remonttipalveluiden kotitalousvähennystä ei koroteta - mitkä ovat vaikutukset?
Hallituksen budjettiesitys oli pettymys Rakennusteollisuudelle ja LVI-alalle.
20216_70962.jpg
Maksetaanko tukia turhaan? Asiaan perehtynyt tutkija väittää, että lämpöpumput myisivät muutenkin
Ilmalämpöpumppujen hankintaan tarjotaan investointitukea, mutta voisiko rahat käyttää fiksummin? Tutkijatohtorin mielestä voisi.
20206_65270.jpg
Hallitukselta päätös täydennysrakentamisen tukemisesta
Ympäristöministeriön (YM) tiedote 11.6.2020Valtioneuvosto on tänään päättänyt maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksiin kuuluvista, valtion asuntorahaston varoista myönnettävistä lähivuosien kunnallistekniikka-avustuksista. Vuosina 2020–2023 avustusta myönnetään yhteensä 60 miljoonaa euroa ja sillä tuetaan erityisesti täydennysrakentamista.
Runkorakenne
Luotettavat kiinnikeratkaisut avuksi suunnitteluun
Rakentamisen turvallisuusvaatimusten kiristyessä viranomaiset kiinnittävät tarkempaa huomiota myös rakenteiden kiinnityksiin. Turvallisuuden kannalta merkityksellisissä kiinnityksissä rakenne­suunnittelijoita ja rakentajia saatetaan edellyttää käyttämään erityisen arviointimenettelyn kautta hyväksynnän saaneita tuotteita.
20205_64741.jpg
Viidennes Suomen kunnista aikoo rakentaa puukerrostaloja vuosina 2020-2021
Noin 18 prosenttia Suomen kuntiin vuosina 2020-2021 rakennettavista palvelurakennuksista tulee olemaan puurunkoisia. Tiedot selviävät Rakennustutkimus RTS:n vuoden 2019 lopulla toteuttamasta kyselystä, jossa kartoitettiin kuntien näkemyksiä puun käytöstä rakentamisessa.Kuntiin nousee tulevina vuosina tasaiseen tahtiin puisia kerrostaloja ja palvelurakennuksia. Vuosina 2018–2019 Suomen kunnista 19:ään rakentui puukerrostaloja. Tänä ja ensi vuonna määrän odotetaan kasvavan, sillä kunnista 54 arvioi rakentavansa puukerrostaloja. 44 kuntaa aikoo rakentaa puisia palvelurakennuksia vuosina 2020–2021.*"Suunta vaikuttaa oikealta ja on positiivista, että yhä useampi kunta haluaa edistää puurakentamista. Toivottavasti mahdollisimman moni suunnitelluista hankkeista myös toteutuu, ja saamme kuntiin lisää puurunkoisia kerrostaloja", sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton