• Etusivu
  • Materiaalit

Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen tärkeää

Maiju PaasiviitaKaupallinen yhteistyöWienerberger Oy Ab logoWienerberger Oy Ab
Päivitetty 20.05.20262 min
1920 Viima_Vuolu_wienerberger

Rakentamisen toimiala vaikuttaa monin eri tavoin biodiversiteettiin eli luonnon monimuotoisuuteen. Luontokadon pysäyttäminen ja ehkäiseminen ovat tärkeitä tavoitteita jokaiselle rakennusalalla toimivalle yritykselle.

Rakennustuoteteollisuuden yrityksenä Wienerbergerin suurimmat biodiversiteettivaikutukset muodostuvat raaka-aineiden nostosta, hankinnasta ja kuljetuksesta. Myös tehdasalueen toiminnoilla on vaikutuksia sitä ympäröivään luontoon ja elinympäristöön.

Savennosto ympäristöä arvostaen

Tiilen valmistuksessa tärkein raaka-aine on savi. Korian tiilitehtaan käyttämä savi nostetaan noin 5 km etäisyydellä sijaitsevalta, aiemmin viljelykäytössä olleelta pellolta. Siten alue on jo aiemmin ihmisen muokkaamaa, eikä sen käyttöönotossa tarvitse esimerkiksi poistaa merkittäviä määriä puustoa tai muita luonnon ekosysteemin kannalta oleellisia tai uhanalaisia lajeja.

Hyvälaatuiselta savialueelta voidaan nostaa käyttökelpoista savea yli 10 metrin syvyyteen asti. Muutaman hehtaarin alueelta saadaan siten raaka-ainetta vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi. Savenotto on luvanvaraista ja lupamenettelyssä määritellään aina myös mitä ottoalueelle tehdään raaka-ainenoston päättyessä. Kun kyse on pellosta, se voidaan palauttaa tarvittaessa viljelykäyttöön. Tyypillisesti kuitenkin savennoston jälkeen alueelle muodostuu lampi, jonka myötä kasvi- ja eläinlajisto monipuolistuu alkuperäiseen tilanteeseen verrattuna. Maisemointitoimilla voidaan lisäksi kasvattaa alueen kiinnostavuutta virkistyskäyttöön.

Kiertotalous tukee biodiversiteettitavoitteita

Saven lisäksi tiilen pääraaka-aineita on hiekka, joka voidaan monissa tapauksissa korvata kokonaan tai osin tehtaan omien hylkytiilien murskeella. Yksi tuotekehityksen tavoitteista on löytää tiilen valmistukseen soveltuvia kierrätysaineita, joilla voidaan korvata neitseellisten raaka-aineiden käyttöä. Esimerkiksi kylpyhuoneremonttien yhteydessä syntyvä saniteettiposliinijäte voidaan murskattuna hyödyntää tiilen valmistuksessa. Myös muiden teollisuudenalojen, kuten silikaattiteollisuuden sivuvirtojen hyödyntämistä tutkitaan ja edistetään.

Wienerberger on laatinut koko konsernia koskevan biodiversiteettiohjelman. Sen mukaisesti kaikille tuotantolaitoksille on laadittu tehdaskohtaiset biodiversiteettisuunnitelmat. Myös Korian tiilitehtaalle on biodiversiteettiohjelma, jolla vahvistetaan tehdasalueen pölyttäjäkantaa muun muassa poistamalla vieraslajeja kuten lupiineja, istuttamalla tilalle niittykasveja sekä rakentamalla hyönteishotelleja.

Lue lisää:

Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on osa tiilivalmistajan vastuullisuustyötä.

Poltetun savitiilen valmistus Korian tiilitehtaalla.

Info

Info

Kansainvälinen biodiversiteettipäivä 22.5.

Kansainvälistä biodiversiteettipäivää vietetään vuosittain 22. toukokuuta. Päivän tarkoituksena on muistuttaa luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ja siitä, että luontokato koskee myös rakennettua ympäristöä.

Rakennusalalla biodiversiteetti liittyy esimerkiksi tontin käsittelyyn, maankäyttöön, hulevesien hallintaan, viheralueisiin, materiaalivalintoihin ja rakennusten pitkäikäisyyteen. Luonnon monimuotoisuutta voidaan tukea jo suunnitteluvaiheessa: säilyttämällä olemassa olevaa kasvillisuutta, vähentämällä maanpinnan tarpeetonta sulkemista ja valitsemalla ratkaisuja, jotka kestävät aikaa.

Vuoden 2026 biodiversiteettipäivän teema on “Acting locally for global impact”. Rakennetussa ympäristössä se tarkoittaa paikallisia, käytännönläheisiä ratkaisuja, joilla voidaan vahvistaa luonnon monimuotoisuutta tontti, rakennus ja lähiympäristö huomioiden.

Lähde: YK / International Day for Biological Diversity

Wienerberger Oy Ab
Materiaalit
tiili
rakentaminen
luonto
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen rakentaja.pro-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Arkkitehtuurikävely Kalasatamassa
Materiaalit
Arkkitehtuurikävely Kalasatamassa
Sävyjen uutta aikakautta: Wienerbergerin uudet Malva- ja Viima-tiilet
Sävyjen uutta aikakautta: Wienerbergerin uudet Malva- ja Viima-tiilet

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton