• Etusivu
  • LVI

Alan spesialisti muistuttaa ilmanvaihdon sudenkuopista: "Pyritään kompensoimaan muita ongelmia"

Tiina Painokallio
Päivitetty 24.07.2025
20216_71425.jpg

Kesällä ilmanvaihdon ja sisälämpötilan säätöjen merkitys korostuu niin viihtyvyyden kuin energiansäästönkin kannalta.

Kesällä ilmanvaihdon ja sisälämpötilojen säätö vaikuttaa suoraan niin työtehokkuuteen kuin kiinteistön energiankulutukseen. Silti monissa rakennuksissa yritetään kompensoida muita ongelmia väärillä asetuksilla – pahimmillaan turhaan. Asiantuntija muistuttaa helposti unohtuvista tarkistuskohteista.

Lämpötilan ja ilmanvaihdon oikeat säädöt on tärkeä säätää kesällä, sillä ne vaikuttavat merkittävästi viihtyvyyden ja työtehokkuuden lisäksi myös energiankulutukseen. Sekä liian kylmällä puhaltava ilmastointi että liian lämmin sisälämpötila ovat kumpikin ongelmia. Heinäkuu on ollut poikkeuksellisen lämmin.

Motiva neuvoo kiinteistöalan ammattilaisia tekemään suunnitelman vähemmän kiireisten korjaustarpeiden ja puutteiden hoitamiseksi seuraavan vuosihuollon yhteydessä. Kesä on hyvää aikaa myös ilmastointijärjestelmän kunnon selvittämiseen.

Motivan kiinteistöjen energiatehokkuuteen keskittyvä johtava asiantuntija Harri Heinaro muistuttaa omien kokemustensa perusteella tärkeistä ilmanvaihtoon liittyvistä tarkistuskohteista. Heinaron mukaan ilmanvaihdon ja rakennuksen painesuhteiden hallinta on ehdottomasti asia, johon on syytä kiinnittää huomiota.

– Ilmanvaihdossa tarpeenmukaisen ohjauksen osalta tulee varmistaa anturien ja toimilaitteiden toiminta. Itselleni tuli aikanaan ainakin vastaan se, että tarpeenmukaiseen ohjauksen mahdollistavat hiilidioksidianturit saattoivat ajan myötä näyttää vääriä lukemia ja luonnollisesti sitä kautta ohjasivat tarpeenmukaista ilmanvaihtoa väärän tiedon pohjalta, Heinaro kertoo.

Heinaron on törmännyt myös tilanteisiin, joissa ilmanvaihdolla ja lämmitysjärjestelmän asetuksilla on pyritty kompensoimaan rakennuksessa olleita muita ongelmia.

– Näin on tehty ilman, että ongelmien todellista syytä olisi selvitetty kattavasti. Tämä on saattanut johtaa energiatehokkuuden kannalta epäedullisiin säätö- ja asetusarvoihin, Heinaro huomauttaa.

Ajankohtaista tietoa talotekniikan viestintäfoorumista

Ilmanvaihtovinkit ovat osan talotekniikan viestintäfoorumia, joka tarjoaa rakennusten omistajille ja ylläpidosta vastaaville ammattilaisille tietoa rakennusten energiatehokkuuden säätämisen tueksi. Tavoitteena on lisätä tietoutta oikeaoppisesta lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien säätämisestä ja järjestelmien kunnossapidosta. Tietoa on tarjolla pientaloista, rivi- ja kerrostaloista ja palvelurakennuksista.

– Ammattilaiset tarvitsevat myös suunnattua viestintää, koska heille on erityisen tärkeää pitää yllä ammattitaitoa eri aihealueista. Puhutaan jatkuvasta oppimisesta tekniikan kehittyessä. Esimerkiksi automaatiojärjestelmät ovat koko ajan kattavampia ja ne sisältävät yhä enemmän älykkäitä ohjauksia, Harri Heinaro muistuttaa.

Tehostetun viestinnän ja neuvonnan taustalla on EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin soveltaminen Suomessa.

Talotekniikan viestintäfoorumissa on mukana kaikkiaan 18 rakennus- ja kiinteistöalan toimijaa, jotka edustavat sekä rakennusten omistajia että lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointialaa. Foorumin toimintaa koordinoi Motiva ympäristöministeriön toimeksiannosta.

Kyseisen EU-direktiivin artiklat koskevat laajasti eri lämmitysmuotoja: lämmityskattiloiden lisäksi mukana ovat sähkö, lämpöpumput, kaukolämpö sekä eri hybridijärjestelmät.

Kesän tarkistuslista kiinteistöammattilaiselle

  • Huolehdi, että laitteet ovat asianmukaisessa kunnossa ja tarkista, että ne toimivat energiatehokkaasti.
  • Huolehdi, että jäähdytyslaitteille on tehty säännölliset vuosittaiset lakisääteiset huollot jo ennen jäähdytyskauden alkua. Säännöllisillä huolloilla varmistat, että laitteet ovat toimintakunnossa jäähdytyskauden alkaessa ja mahdolliset ongelmat on jo korjattu etukäteen.
  • Järjestelmille on tehtävä lakisääteinen vuototarkistus 2–3 kuukauden välein.
  • Tarkista jäähdytyslaitteiden kunto vuosittain (esimerkiksi ulkolauhduttimien ja huonelaitteiden puhtaus). Jos laitteiden toiminnassa on huomattu edellisellä jäähdytyskaudella ongelmia, selvitä niiden syyt ja korjaa viat.
  • Tarkista ilmastointijärjestelmän oikeat asetukset. Liian matala jäähdytysverkoston menoveden asetusarvo tarpeeseen nähden lisää jäähdytyksen energiankulutusta.
  • Varmista, että kiinteistön lämmitys ja jäähdytys eivät ole yhtä aikaa käytössä käyttämällä patteriverkoston kesäsulkuja tai varmistamalla lämmitysverkostojen säätökäyrien oikeat tasot.
  • Käytä yötuuletusohjelmia ilmanvaihdon toiminnassa. Näin varmistat, että koneet käyvät vain tarpeen mukaan, kun ulkoilman olosuhteet ovat oikeat sisälämpötilaan nähden. Toimenpiteellä voidaan myös vähentää koneellisen jäähdytyksen tarvetta.
  • Hyödynnä ilmanvaihdon lämmön talteenottoa mahdollisuuksien mukaan tuloilman viilennyksessä. Lämmön talteenotolla voidaan oikeissa olosuhteissa siirtää kylmää poistoilmasta lämpimämmän tuloilman viilennykseen.
  • Laadi tilojen käyttäjille ohjeet tilojen lämmitys- ja jäähdytyslaitteiden käytöstä. Esimeriksi siitä, miten huonesäätimet vaikuttavat sisälämpötilaan.
  • Ohjeet on hyvä jakaa kaikille tilojen käyttäjille sähköisesti sekä laittaa selvästi näkyville eri tiloihin. Anna ohjeet erityisesti myös siitä, minne pitää olla yhteydessä mahdollisissa ongelmatilanteissa ja mitä ongelmasta on kerrottava, jotta se pystytään paikallistamaan mahdollisimman helposti ja tekemään korjaavat toimenpiteet oikeaan paikkaan.

Lähde: Motiva

LVI
ammattilaisille
ilmanvaihto
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20222_76927.jpg
Valitse kohteeseen sopiva ilmanvaihtokone helposti
Vallox tarjoaa LVI-suunnittelun ja myyjien työn tueksi ohjelmat, joiden avulla sekä Vallox-ilmanvaihtokoneiden että Vallox Pureo -ilmankäsittelykoneiden valinta ja mitoitus on helppo tehdä. Ohjelmat tarjoavat luotettavaa tietoa ja hyvät raportointimahdollisuudet ammattilaisen käyttöön.
Asbestipurkajat työssä
Asbestia sisältävien rakenteiden purku kuuluu aina ammattilaiselle
Asbestiksi kutsutaan kuitumaisia silikaattimineraaleja. Nämä kuuluvat serpentiineihin tai amfiboleihin. Asbestilajeja ovat krysotiili, krokidoliitti, amosiitti, antofylliitti, tremoliitti ja aktinoliitti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Kuitumaista asbestia terveysvaikutuksiltaan muistuttaa myös erioniitti, joka on erikseen mainittu valtioneuvoston säädöksissä asbestityöstä.
201311_37013.jpg
Ilmanvaihdon saneeraus osaksi peruskorjaustalon energiatehokkuutta
Peruskorjaustaloon Tampereelle toteutettiin matalaenergia tulo-/poisto-ilmanvaihtojärjestelmä. Kohteessa ulkoilma otetaan rakennuksen seinästä koneelle. Koneelta lähtevät kanavat ja kanaviston äänenvaimentimet on sijoitettu kellarin ja ensimmäisen kerroksen välipohjan purueristykseen. Ilmanvaihtoputkiston asentaminen välipohjaan on mahdollista Blue Sky kanavalla, jonka ulkohalkaisija on vain 75 mm. Kanavan taipuisa rakenne mahdollistaa sen sijoittamisen ahtaisiin paikkoihin.Yläkerran tiloihin kanavat kulkevat sisäväliseinässä. Näin kanavat eivät vie yhtään ylimääräistä tilaa eikä ylimääräistä kotelointia tarvita. Koska kaikki ilmanvaihtokanavat kulkevat höyrysulun sisäpuolella, ilmanvaihtokanavia ei tarvitse lämpöeristää, lukuun ottamatta ilmanvaihtokoneelle meneviä ulko- ja jäteilmakanavia.
20232_80801.jpg
Saako ilmanvaihdon sammuttaa pakkasella?
Energiakriisi on saanut kodin omistajat pohtimaan energiankulutusta entistä tarkemmin. Ilmanvaihdon sammuttaminen voi houkuttaa, mutta sitä ei kannata tehdä talvellakaan.Ilmanvaihto nimittäin poistaa likaista ilmaa ja ylimääräistä kosteutta sekä tuo raikasta hengitysilmaa asuntoon. Siksi toimiva ilmanvaihto on elintärkeää niin asunnon rakenteiden kuin asukkaiden terveydenkin kannalta - myös talvella.
rakennustyömaa ulkona Helsingissä. Alueella rakennustarvikkeita ja työkoneita
Rakennustyömaan vastaava mestari: Paperinpyörittäjä, psykologi ja ongelmanratkaisija
”Työmaan johtaminen ei ole pelkkää paperinpyöritystä – välillä ollaan montun pohjalla ja välillä psykologina.”Näin tiivistää työnsä Mikko Illikainen, joka toimii vastaavana mestarina Kruunusillat-allianssin työmaalla Hakaniemessä. Työssä yhdistyvät aikataulupaineet, tiivis yhteistyö eri osapuolten kanssa sekä kyky pitää kokonaisuus hallussa, myös silloin, kun maan alta löytyy 100-vuotias vesijohto tai 10 m pitkä hissikuilu. Uskokoon, ken tahtoo!
20148_40714.jpg
Vältä kosteusongelmat hyvällä suunnittelulla
Kosteus ja home - rakennusten yleinen vitsausSuomalaiset ovat oppineet aikojen saatossa, miten ilmastossamme pitäisi rakentaa. Harjakatot, reilut räystäät ja riittävän korkea kivijalka ovat tarjonneet hyvän suojan säitä sekä kosteutta vastaan. Rakenteet ovat päässeet kuivumaan ja tuulettumaan tarkoituksella jätetyistä tuuletusraoista. Kaikesta huolimatta monet rakennukset kärsivät käyttöikänsä aikana jonkin asteisista kosteusvaurioista. Mikäli kosteusvauriota ei korjata, kehittyy kosteusvauriosta helposti homevaurio, joka pilaa rakenteita ja tekee asunnot asumiskelvottomiksi.Kosteus on tärkeää pitää poissa jo suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa. Luotettavat rakenneratkaisut ja materiaalit sekä ammattitaitoinen suunnittelija yhdessä rakentajan kanssa ovat avainasioita laadukkaassa rakentamisessa. Tarkalla suunnittelulla ja materiaalivalinnalla saadaan ehkäistyä turha kosteuden kerääntyminen ja tiivistyminen rakenteisiin.
iloinen pariskunta sohvalla
Miten ohjaan ilmanvaihtoa puhelimella tai tietokoneella?
Nykyajan ilmanvaihtojärjestelmät eivät ole pelkästään ilman vaihtamiseen tarkoitettuja laitteita – ne ovat älykkäitä ratkaisuja. Etäohjauksen avulla ilmanvaihdon hallinta on entistä helpompaa ja tehokkaampaa. Voit säätää ilmanvaihtoa suoraan puhelimella tai tietokoneella, seurata kodin ilmanlaatua reaaliajassa ja varmistaa, että energiaa ei kulu turhaan.Tässä artikkelissa käymme läpi, mitä hyötyjä se tuo kodin asukkaille.
minitalo talo varjon julkisivukuva. Mustalla laudalla vuorattu merikontin kokoinen ja muotoinen minitalo. Julkisivussa on yksi pitkä ja matala ikkuna
Arkkitehti Matti Kuittinen esittelee minitalon: Kurkista sisään Talo Varjoon
Talo Varjo on pieni omakotitalo, joka on rakennettu kierrätetyistä ja uusiokäytetyistä materiaaleista. Se on osa Tiny Homes -tutkimusprojektia, jota johtaa arkkitehti ja professori Matti Kuittinen. Kuittinen haluaa tutkimuksella osoittaa muun muassa, miten omakotiasuminen voidaan tehdä mahdollisimman vähäpäästöiseksi ja resurssitehokkaaksi. Haastattelussa Kuittinen kertoo näkemyksiään minitalo-konseptista sekä kiertotalouden lisääntyvästä tärkeydestä rakennusalalla.
20131_33265.jpg
Huippuluokan ISOVER-eristeet
Lämmöneristämisen ja ilmanvaihdon oikeanlainen toteuttaminen on eräs keskeisimmistä tekijöistä rakennuksen asumisviihtyvyyden kannalta. Tehokkaaseen lämmöneristämiseen sijoitetut eurot palautuvat pienentyneinä lämmityskuluina muutamassa vuodessa. Rakenteet tulee suunnitella ja toteuttaa siten, että lämmöneriste pysyy kuivana eikä sen läpi kulje hallitsemattomia ilmavirtauksia.
202110_72897.jpg
Kennoharkko yhä useamman koulun runkoratkaisuna
Vietämme huomattavan paljon aikaa sisätiloissa, joten sisäilmastolla ja sisäilman laadulla on suuri merkitys terveyteemme ja hyvinvointiimme. Rakennusten kosteustekninen toimintavarmuus ja vikasietoisuus ovatkin nousseet tärkeiksi kriteereiksi erityisesti koulujen ja päiväkotien rakenneratkaisuissa.
Vuolu-tiilen uudet sävyt
Vuolu-tiilisarjaan uusia värisävyjä
Suosittu Korian tiilitehtaan Vuolu-tiilisarja on nyt kasvanut yhdellä vaalealla sekä kolmella punakeltaisella tiilellä. Rouheat ja eläväpintaiset Vuolu-tiilet ovat ilmeeltään kauniin kirjavia.
Pyynikin Trikoon alue Tampere
Tiili kiertää entistä tehokkaammin
Purkutiilien käyttö uudisrakentamisessa on ollut haasteellista johtuen tuotteelle vaadittavasta CE-merkinnästä. Toukokuussa 2022 ympäristöministeriö kuitenkin linjasi, että valtaosalta uudelleenkäytettäviä rakennustuotteita ei ole tarkoituksenmukaista vaatia CE-merkintää, kunhan tuotteen kelpoisuus käyttökohteeseen on voitu osoittaa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton