Helpotusta myös luonnossa viihtyvälle
© Pikkuvihreä
Suomen luonto tarjoaa paljon nähtävää eri vuodenaikoina. Koronavuosien aikana kotimaan matkailu kasvatti suosiotaan ja erilaiset luontokohteet kokivat kävijämäärissään huimaa kasvua. Mutta toisinaan luonto kutsuu myös luonnossa kulkijaa. Siisti ja toimiva wc on nykyisin mahdollista toteuttaa myös luontoon ilman viemäriverkoston sekä vesiputkien läheisyyttä.
Onko Helsinki-Huussi tuttu?
Helsinki-Huussien pioneeri, Pornaistenniemen ulkoilualueelle pystytetty huussi, on malliesimerkki siitä, miten julkiseen kaupunkikäyttöön voidaan suunnitella ja toteuttaa vessa, joka toimii kompostoimalla. Vettä ei siis tarvita. Suuretkaan käyttäjämäärät eivät ole este, sillä esimerkkinä oleva Pornaistenniemen huussi on tarkoitettu palvelemaan kymmeniä tuhansia käyttäjiä.
On vaikea arvioida, paljonko huussien puute eri ulkoilualueilla vaikuttaa kävijämääriin, mutta toteutettujen projektien valossa niitä kuitenkin julkisille alueille kaivataan. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että esimerkiksi vesivessaan verrattuna kuivakäymälä on toteutuskustannuksiltaan huomattavasti vesivessaa edullisempi ratkaisu.
Millä idealla yleisökäymälä toimii ja vielä ilman vettä?
Helsinki-Huussi on kaupunkikäyttöön suunniteltu yleisö-wc, joka tosiaan toimii ilman vettä eikä vaadi myöskään sähköä. Perinteisten vesivessojen sijaan huussit on varustettu Green Toilet kuivakäymälöillä, joiden toiminta perustuu kompostointiin.
Green Toilet 330 kompostoiva käymälä erottelee jätteistä nesteen sekä kiinteän säiliössä olevan kaksoispohjan rakenteen avulla. Käymälä on helppo asentaa niin vanhaan huussiin kuin tuoda ratkaisuna uuteen toteutukseen.
Ratkaisua voidaan pitää myös hajuttomana Green Toiletin kompostointiominaisuuden ja tuuletusputken ansiosta. Tuuletusputken ansiosta ilmavirta pysyy oikeansuuntaisena itse istuimesta ja kompostisäiliöstä tuuletusputkea pitkin ulos. Näin huussi pysyy miellyttävänä käyttää.
Kompostoituminen synnyttää myös niin kutsuttua suotonestettä, mikä on kompostikäymälän ylimääräistä nestettä. Green Toiletissa olevan kaksoispohjan ansiosta suotoneste erottuu kompostista ja valuu pohjassa sijaitsevaa nesteletkua pitkin keräilykanisteriin. Mikäli suotonestettä ei halua kerätä erilliseen kanisteriin, löytyy Pikkuvihreältä vaihtoehtoinen ratkaisu GeoTrap Huussisuodatin, jonne syntyvä suotoneste voidaan ohjata. Huussisuodatin puhdistaa suotonesteen, jonka jälkeen sen voi puhdistettuna laskea maastoon.
Miten huoltotoimet?
Pikkuvihreän Green Toilet 330 on hyvin huoleton käyttää. Säiliö on varustettu pyörillä, joten täydenkin säiliön liikuttelu ei vaadi suuria ponnisteluja. Säiliöön johtavan tuuletusputken ensimmäinen jousto-osa sekä nesteletku irroitetaan säiliöstä. Tämän jälkeen täysi säiliö vedetään paikoiltaan, vaihtosäiliö esivalmistellaan pohjustamalla se kuivikkeella noin 10-15 sentin paksuudelta. Seuraavaksi kuilukansi tyhjän säiliön päälle ja asetetaan paikoilleen istuimen alle. Yksinkertaista ja helppoa – ja mikä parasta, mitään erillisiä työkaluja ei tarvita.
Vaihtosäiliön avulla kapasiteetti on periaatteessa rajaton, sillä aiemman säiliön täytyttyä vaihdetaan tilalle vaihtosäiliö. Mikäli varasäiliötä ei ole, voidaan esikompostoitunut Green Toilet tyhjentää esimerkiksi puutarhakompostoriin jatkamaan kompostoitumista.
Info
Helsinki-Huussi pähkinänkuoressa:
- Jos kustannuksia verrataan vesi-wc ratkaisuun, maksaa huussi investointina sekä käytössä vain murto-osan vesi-wc:hen verrattuna.
- Helsinki-Huusseja on toteutettuna jo kaksi, kolmas valmistuu vuonna 2024.
- Helppohoitoinen ja ekologinen ratkaisu julkisiin paikkoihin.
- Pikkuvihreällä vankka kokemus yleisökäymälöiden toteutuksesta paitsi Suomessa, myös maailmalla. Islannin jäätiköllä vierailevat turistit löytävät myös helpotuksen Pikkuvihreän yleisökäymälästä.