Uusi parvekelasitus loi modernia ilmettä 1960-luvun kerrostaloon
Helsingin Pohjois-Haagassa sijaitseva 24-asuntoinen taloyhtiö aloitti kesällä lasitusurakan, jossa yhtiön jokaisen asunnon parvekkeet lasitettiin. Yleisimmät syyt lasitusurakkaan ryhtymisestä ovat asukkaiden viihtyvyys sekä taloyhtiön arvo sekä julkisivun siisteys. 1960-luvulla rakennetussa kolmikerroksisessa kerrostalossa haluttiin lasitetun julkisivun lisäksi hankkia lasituksiin integroitavat parvekekaihtimet.
Taloyhtiön isännöitsijä Erkki Oksanen oli mukana pyytämässä tarjouksia lasitustoimittajilta, ja lopuksi valinta oli taloyhtiön kannalta selvä.
‒ Lumon valikoitui urakan lasitustoimittajaksi laadukkaiden tuotteiden ja kokonaisvaltaisen palvelun vuoksi. Yhteistyö on sujunut hyvin ja olemme operoineet aikataulujen puitteissa, kertoo Oksanen projektista.
Pitkään Helsingissä isännöitsijänä toiminut Oksanen ei ole isännöintiuransa aikana havainnut ongelmia Lumonin tuotteissa.
‒ Kaikki työt on tehty sopimuksen mukaan. Lumon on ollut luotettava ja laadukkaita parvekelasituksia toimittava yritys. Koko isännöintiurani aikana en ole törmännyt ongelmiin tilattujen lasitusten osalta, kertoo Oksanen yhteistyöstä Lumonin kanssa.
Päkkilä on ollut myös tyytyväinen urakan aikataulutukseen ja työtahtiin muutoinkin.
‒ Urakka sujui jouhevasti ja sovitusta aikataulusta pidettiin kiinni, jopa hieman alitettiin suunniteltu aikataulu. Uusilla lasituksilla ja kaihtimilla saatiin yhtiöön moderni ja yhtenäinen ulkoasu vuosiksi eteenpäin, kommentoi Päkkilä tyytyväisenä projektia.
Lumonin puolelta projektissa mukana ollut projektipäällikkö Jani Päkkilä on ollut myös tyytyväinen Pohjois-Haagan lasitusprojektiin.
‒ Lumon valikoitui lasitustoimittajaksi, koska yhtiössä lasitettiin urakan yhteydessä kaikki parvekkeet. Lasituksien lisäksi yhtiö hankki kootusti lasituksiin integroitavat Visor parvekekaihtimet, ja yhtiössä päätettiin, että kaihtimien sävy on kaikissa parvekkeissa sama. Tällä saatiin yhtiön julkisivu yhtenäiseksi ja tyylikkääksi.
Info
Parvekkeet voidaan peruskorjauksen sijaan uusia kokonaan, jolloin myös niiden kokoa voidaan kasvattaa ja talon ilmettä muuttaa modernimmaksi. Samalla asumisviihtyvyys kasvaa ja kiinteistön arvo nousee. Hyvin huollettuna uusi parveke kestää jopa 60–130 vuotta.