• Etusivu
  • Palvelut

Rakentaja, muista työturvallisuuskurssi myös korona-aikana: Vältä mahdolliset sanktiot

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20211_68058.jpg

Asiantuntija muistuttaa, että yritysten on huolehdittava työturvallisuuslain mukaisesta koulutuksesta, vaikka korona on estänyt paikan päällä tapahtuvat luokkahuonekoulutukset.

Koronapandemia on estänyt paikan päällä tapahtuvat työturvallisuuskoulutukset. Tämä on voinut aiheuttaa haasteita alan yrityksille. Pääosin yritykset ovat kuitenkin kantaneet vastuunsa hyvin, sillä Työturvallisuuskeskus ry:n tilastojen mukaan vuoden 2020 aikana suoritettiin yli 130 000 koulutusta eli yli 80 prosenttia normaalin vuoden tasosta.

Korona-aika on lisännyt online-kurssien tarjontaa. Yksi järjestäjä on Soprano, joka tarjoaa itseopiskeluna suoritettavia online-kursseja. Yritys kertoo, että kaikki sen uudet virallisesti sertifioidut suoritukset kirjataan kansalliseen pätevyysrekisteriin ja ovat ensimmäistä kertaa voimassa myös kansainvälisesti.

– Pätevyyskoulutuksien suoritusmäärät ovat jääneet alhaisemmalle tasolle kuin aikaisempina vuosina. Pätevyydet ja luvat kuitenkin vanhenevat normaalin aikataulun mukaan, Sopranon vt. toimitusjohtaja Pauliina Lautanen-Nissi muistuttaa.

Tärkeä koulutus tapaturmien välttämiseksi

Työturvallisuuskoulutusten avulla varmistetaan työturvallisuus yritysten yhteisillä työpaikoilla. Yli miljoona suomalaista on saanut koulutuksen, jonka tavoitteena on vähentää työtapaturmien ja vaaratilanteiden määrää työpaikoilla. Tehtaille ja rakennustyömaille ei enää pääse ilman työturvallisuuskoulutusta. Sama vaatimus koskee myös teollisuuden ja rakennusalan vierailijoita kuten tavarantoimittajia. Jokainen työnantaja päättää itse, mitä koulutuksia se hyväksyy työturvallisuusosaamisen osoittamiseksi.

Koulutuksen laiminlyönneistä voi seurata vakavia seurauksia yritykselle.

– Jos henkilöllä ei ole työnantajan tai tilaajan edellyttämiä pätevyyksiä, töiden tekeminen tyypillisesti estyy, Lautanen-Nissi sanoo.

Työturvallisuuslain mukaan työnantajan pitää pystyä luotettavalla ja dokumentoidulla tavalla osoittamaan antaneensa riittävä perehdytys turvallisiin työtapoihin. Työturvallisuuskoulutusta käytetään osana työturvallisuuslain vaatimaa työntekijän perehdytystä ja sen suoritus vanhenee viiden vuoden välein.

Työtapaturman sattuessa todistustaakka on työnantajalla. Laiminlyöntien seurauksena voidaan yritykselle määrätä oikeudessa sanktioita. Vahinkotilanteessa myös vakuutusten voimassaolo on liitetty työntekijän suorittamiin pätevyyskoulutuksiin.

"Itseopiskelu joustava tapa oppia"

Sopranon tarjoaman työturvallisuuskurssin voi suorittaa ja tenttiä verkossa viiden tunnin online-kurssina. Kurssi vastaa kahdeksan tunnin luokkahuonekoulutusta. Pätevyys on voimassa viisi vuotta. Koulutusyhtiö Sopranon tytäryhtiöt MIF ja Tieturi organisoivat verkossa toteutettavat työturvallisuuskurssit sekä koulutukseen kuuluvat väli- ja lopputestit. Kiwa Inspecta vastaa Suomessa pätevyyksien sertifioinneista, koulutuksen laadunvalvonnasta sekä ylläpitää kansallista pätevyysrekisteriä.

Verkossa oppiminen ja kurssien suorittaminen yleistyy jatkuvasti
Verkossa oppiminen ja kurssien suorittaminen yleistyy jatkuvasti

Lautanen-Nissi uskoo, että verkkokurssit jäävät elämään myös koronan jälkeen.

– Verkossa tapahtuva itseopiskelu on vaivaton ja joustava tapa oppia. Itseopiskelu on myös edullisempaa. Suunta kohti digitaalisia oppimisympäristöjä on ollut nähtävissä jo vuosia, mutta korona nopeutti rajusti tätä väistämätöntä muutosta.

"Työnantajat kantaneet vastuunsa"

Työturvallisuuskortti on rekisteröity tavaramerkki, jonka haltija on Työturvallisuuskeskus ry. Keskuksen kehittämispäällikkö Tuomas Wuorikoski myöntää, että kulunut vuosi on ollut haasteellinen.

– Työturvallisuuskortti-koulutuksen osalta on kuitenkin ollut ilo nähdä, että työnantajat ovat kantaneet vastuunsa työturvallisuuskoulutusten järjestämisestä, hän sanoo.

Koronapandemian takia Työturvallisuuskeskus teki yhdessä kouluttajayritysten kanssa päätöksen koulutusten muuttamisesta verkkomuotoisiksi. Tammikuun 1. päivästä alkaen Työturvallisuuskorttikoulutuksen voi järjestää lähi-, verkko- tai monimuotokoulutuksena. Täysin itseopiskeltavat verkkokurssit eivät sen sijaan ole mahdollisia, sillä vuorovaikutus muiden osallistujien kanssa on osa Työturvallisuuskortti-koulutusta.

Info

Info

Faktoja Työturvallisuuskeskuksen Työturvallisuuskortti-koulutuksesta:

  • Työturvallisuuskortteja on voimassa noin 800 000 kpl, kortin suorittaneita noin 1,5 miljoonaa ja korttisuorituksia yhteensä järjestelmän vajaa 20 vuoden historiassa noin 2,3 miljoonaa.
  • Kortti on voimassa 5 vuotta.
  • Vuosittain kortin suorittaa noin 160 000 henkilöä.
  • Vuonna 2020 kortteja suoritetaan yli 130 000 eli yli 80 prosenttia normaalin vuoden tasosta.
  • Koulutuksen järjestäjinä on noin 1000 yritystä tai organisaatiota ja noin 2000 kurssinjohtajaa.
Palvelut
turvallisuus
koulutus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20206_65247.jpg
Asbestia puretaan työmailla vielä pitkään - asbestikartoittajan tärkeä rooli
Asbesti ja asbestin purku rakenteista kummittelee vielä pitkään rakennustyömaillamme ja asbestikartoitus vaatii ammattitaitoa ja osaamista. Asbestikartoitus on lakisääteinen; kiinteistön omistajan on selvitettävä rakennuksessa olevan asbestin laatu, määrä ja pölyävyys sekä annettava ehdotus purkutoimenpiteistä ennen purkutöihin ryhtymistä. Hyvin laadittu asbestikartoitus lisää myös rakennushankkeen kustannustehokkuutta ja on edellytys korjaushankkeen onnistumiselle.
rakennustyömaa ulkona Helsingissä. Alueella rakennustarvikkeita ja työkoneita
Rakennustyömaan vastaava mestari: Paperinpyörittäjä, psykologi ja ongelmanratkaisija
”Työmaan johtaminen ei ole pelkkää paperinpyöritystä – välillä ollaan montun pohjalla ja välillä psykologina.”Näin tiivistää työnsä Mikko Illikainen, joka toimii vastaavana mestarina Kruunusillat-allianssin työmaalla Hakaniemessä. Työssä yhdistyvät aikataulupaineet, tiivis yhteistyö eri osapuolten kanssa sekä kyky pitää kokonaisuus hallussa, myös silloin, kun maan alta löytyy 100-vuotias vesijohto tai 10 m pitkä hissikuilu. Uskokoon, ken tahtoo!
48_PHD_136573_1.jpg
Rakennusalalla työvoimapulaa pääkaupunkiseudulla - hae koulutuksiin nyt
Pääkaupunkiseudulla rakentaminen jatkuu yhä vilkkaana. Työpaikkoja on tarjolla monissa rakennusalan yrityksissä ja motivoituneita tekijöitä tarvitaan niihin lisää. Oletko sinä ajatellut kouluttautua rakennusalaa ammatiksesi?
202111_73600.jpg
Koronapassin käytön laajentaminen rakennusalalle?
Rakennusteollisuus RT vaatii koronapassin käytön laajentamista rakennusalalla, jolla rokotekattavuus on vasta 60 prosenttia.
Asbestipurkajat työssä
Asbestia sisältävien rakenteiden purku kuuluu aina ammattilaiselle
Asbestiksi kutsutaan kuitumaisia silikaattimineraaleja. Nämä kuuluvat serpentiineihin tai amfiboleihin. Asbestilajeja ovat krysotiili, krokidoliitti, amosiitti, antofylliitti, tremoliitti ja aktinoliitti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Kuitumaista asbestia terveysvaikutuksiltaan muistuttaa myös erioniitti, joka on erikseen mainittu valtioneuvoston säädöksissä asbestityöstä.
Virtajohdon kytkentä pistorasiaan
Kuka vastaa sähkölaitteiden turvallisuudesta?
(Tiedote, Tukes 30.1.2025)...Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testasi viime vuonna satoja sähkölaitteita, joista merkittävä osa todettiin vaarallisiksi. Erityisesti latureissa ja led-valaisimissa havaittiin vakavia turvallisuuspuutteita.
20224_77803.jpg
Kun lutikka eli lude valtaa kodin, miten pitää toimia?
Lude, lutikka tai seinälude on taloyhtiöissä yleistyvä riesa, joka salamatkustaa asuntoon yleensä lomatuliaisina matkatavaroissa tai käytetyn huonekalun kätköissä. Torjuntatöihin on syytä ryhtyä nopeasti, sillä pahimmillaan ongelma pitkittyy ja lutikat leviävät talon rakenteiden kautta toisiin huoneistoihin.
20238_82937.jpg
Pihapiirin valvontaan langaton liiketunnistin
Liiketunnistimia on käytetty pihoilla jo vuosia, mutta ovatko niiden ominaisuudet muuttuneet? Kyllä ovat. Miltä kuulostaisi esimerkiksi maaston ja taustakentän tunnistus, ryömintäalueen suojaus ja valon automaattinen sytytys, kun astut ulos ovesta? Älä enää kapua laitteelle, vaan ohjaa liiketunnistintasi säätöjä kaukosäätimellä.
201512_45087.jpg
Tulityökoulutus uudistuu
Tulityökoulutus sekä katto- ja vedeneris­tysalan tulityökoulutus yhdistyvät 1.1.2016. En­nen vuotta 2016 suoritettu koulutus on voimassa kortissa mainitun ajan ja oikeuttaa tekemään vain kortin mukaisia tulitöitä: tulitöiden turvallisuus­tutkinto oikeuttaa tekemään vain tulitöitä, ja kat­to- ja vedeneristysalan tulitöiden turvallisuustut­kinto vain katto- ja vedeneristysalan tulitöitä.Ilmottaudu koulutukseen tästä!
Abloy älylukitus
Mekaanisen lukituksen tuttuus on yhdistettävissä älykkään lukituksen käyttömukavuuteen
Kaikkialla rakennetussa ympäristössämme älyteknologia ulottuu yhä laajemmalle. Näin on myös lukitusjärjestelmissä. Tuttuun mekaaniseen lukitukseen on tänä päivänä mahdollista yhdistää älykkään lukituksen kaikki mahdollisuudet. Lukon saa avautumaan sitä lähestyttäessä, käsin koskematta. Tai mobiilisovelluksesta voidaan tarkistaa etänä oven tila: onko ovilehti kiinni vai auki? Jos kiinni, niin lukossa vai lukitsematta? Kuka siitä viimeksi kulkikaan? Älylukko mahdollistaa tämän kaiken ja paljon muuta.
20203_63049.jpg
Suomi kiirehtii EU:n päästövähennystavoitteen kiristämistä
Suomi ja 11 muuta EU-maata vetoavat Euroopan komissioon, jotta unionin 2030 päästövähennystavoitetta kiristettäisiin mahdollisimman pian. Ympäristöministerit keskustelevat EU:n ilmastotoimista 5.3. järjestettävässä ympäristöneuvoston kokouksessa.
Kingspan tasakattoeriste
Kattava tietopaketti avuksi loivien kattojen suunnitteluun
Viime vuosina tasakattoja on alettu hyödyntää aiempaa monipuolisemmin. Katot rakennetaan ns. ”kattomaailmoiksi”, joissa on viheralueita, terasseja ja aurinkopaneeleja. Tämä asettaa uusia vaatimuksia kattorakenteen materiaaleille. Myös energiavaatimukset kiristyvät, mikä kasvattaa lämmöneristyksen tarvetta.Kingspan kokosi kattavan tietopaketin avuksi loivien kattojen suunnitteluun.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton