”On muuten hätäinen tarttumaan” – ammattilainen kokeili uutta liimamassaa ja hämmästyi
Liimamassa on tärkeä tuote paitsi rakennusalan ammattilaiselle, myös kotinikkarille. Sen laatu voi osaltaan ratkaista työn lopputuloksen onnistumisen. Ennen ostopäätöstä on hyvä perehtyä liimamassojen ominaisuuksiin, sillä tuotteissa voi olla eroja esimerkiksi kuivumisajassa ja siinä, millaisille materiaaleille massaa suositellaan.
IKH:n myymäläverkostoon ja verkkokauppaan äskettäin saapunut TEC7:n liima- ja tiivistemassaperhe helpottaa ammattilaisen ja nikkaroitsijan työtä. Valikoimasta löytyvä A-TEC paitsi liimaa, myös saumaa ja tiivistää. Näin ollen se korvaa muun muassa asennus- ja puuliimat, silikonitiivisteaineet sekä akrylaattiliimat.
Laadukas liimamassa toimii sekä kuivalla että kostealla pinnalla. ATEC-liimamassan esittelyvideolla näytetään, miten massa tarttuu pintaan jopa veden alla. Katso video tästä!
”Pysyy välittömästi”
Rakennusalan ammattilaisen kannalta liimamassan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on nopea tarttuvuus. Loppulujuuden lisäksi moni arvostaa nopeaa tarttuvuutta, jolloin työn etenemistä ja seuraavaa työvaihetta ei tarvitse jäädä odottamaan pitkäksi aikaa. A-TEC on kosketuskuiva jo 25 minuutissa ja sen kuorettumisaika on kahdeksan minuuttia.
Vielä paremman tarttuvuuden tarjoaa TEC7-valikoimaan kuuluva X-TACK, jonka alkutartunta on poikkeuksellisen vahva jo ennen massan kovettumista. Tartunta kestää 600 kiloa neliömetrillä. Tästä huolimatta massa on pysyvästi joustava.
– On muuten sitten hätäinen tarttumaan, uudisrakentamisen parissa työskentelevä rakennusammattimies Kimmo Ratinen kommentoi kokeiltuaan TEC7 X-TACK -asennusliimaa.
– Se pysyy välittömästi levittämisen jälkeen. Täytyy sanoa, että tämä on paras polymeerinen liimamassa, jota olen kokeillut.
Ratinen on työskennellyt rakennusalalla vuodesta 1992. Nykyisin hänen työnantajansa on PEAB Oy. Ratinen tietää, että nopea alkutarttuvuus on monessa tilanteissa erittäin tervetullut ominaisuus.
Kimmo Ratinen. Kuvaaja Jaakko Lukumaa.
– Esimerkiksi kulma- tai alumiinilistojen asennuksessa. Kun liima tarttuu välittömästi, ei tarvitse laitella teippivirityksiä tai odotella. Tässä tuotteessa koostumus oli elastisempi kuin aikaisemmin käyttämissäni liimamassoissa.
X-TACK soveltuu Ratisen mukaan erityisen hyvin työvaiheisiin, joissa on kiire.
– Kiire on itse asiassa suurempi kriteeri tämän käytölle kuin työvaihe itsessään. Päätin jo, että ryhdyn työpaikalla suosittelemaan tätä.
– Aikaisemmilla massoilla en ole pystynyt kiinnittämään kiilapulttia seinään niin, että se pysyy välittömästi. Kotona kokeilin kiinnitystä kuuden sentin kiilapultilla. Se pysyi välittömästi.
Soveltuu useille materiaaleille
Liimamassan kohdalla on tärkeää, että massaa voidaan käyttää mahdollisimman monen materiaalin kanssa. A-TEC-liimamassa lupaa toimia lähes kaikilla materiaaleilla. Käyttökohteita ovat esimerkiksi peilit, puu, luonnonkivi, metalli ja polyesteri. Massa tiivistää hitsatun ja silotetun teräksen ja kykenee sen lisäksi tiivistämään myös osan ruostumattomista terästyypeistä. Samalla uutuustuote ehkäisee ruosteen muodostumista materiaalin pinnalle. Siinä missä silikonipohjaiset tiivisteaineet eivät ole päällemaalattavissa, A-TECin kohdalla tällaista rajoitetta ei ole.
Jos tiivistystyö koskee kivimateriaaleja, TEC7-valikoimassa on tähän tarkoitukseen oma tuotteensa. X-SEAL soveltuu kaikille kivilajeille, kuten marmorille ja graniitille sekä lisäksi useimmille komposiittimateriaaleille ja betonille. Käyttökohteisiin lukeutuvat myös julkisivuelementit kuten näyteikkunat. Saniteetti- ja märkätiloissa X-SEAL tarjoaa homeenkestävän tiivistyksen.
TEC7-tuotteet nyt IKH:lta
TEC7-tuotesarja sisältää:
- A-Tec liima- ja tiivistemassat
- Puristimen
- GT7 spray monikäyttö-öljyn voiteluun, irrotukseen, ruosteenpoistoon ja puhdistusaineeksi
- Trans liima- ja tiivistysmassan
- X-Seal joustavan tiivistemassan
- X-Tack asennusliiman
Saatavilla IKH:n verkkokaupasta tai IKH:n kivijalkamyymälöistä kautta maan.
Aiheeseen liittyvää
Nyt haetaan talvityövaatteiden ja turvakenkien testaajia – oletko se sinä?
Ammattilainen, tarvitsetko talvivaatteita sekä turvakenkiä työssäsi? Oletko myös innokas kirjoittaja ja valokuvaaja? Etsimme kolmea ammattilaista, jotka pääsevät testaamaan IKH:n Patron-talvityövaatetusta sekä Sievin turvajalkineita ja raportoimaan käyttökokemuksistaan. Päivitys 20.9.2022KIITOS kaikille osallistujille. Testaajat on nyt valittu.
Miten Patron-työvaatteet ja Sievi-työkengät pärjäsivät testissä työmaalla?
Olen 40-vuotias rakennusalan ammattilainen, joka toimii laajassa mittakaavassa, mukaan lukien myös pienimuotoiset kiinteistönhoito- sekä kunnossapidon työt. Työni on hyvin monipuolista ja vaihtelevaa: katoilla, montunpohjalla, sisätiloissa ja ulkona. Teen aliurakointia isommille rakennusyrityksille sekä tietenkin omia projekteja huoneistoremonteista pieniin uudisrakennusprojekteihin. Ja tietenkin kaikkea siltä väliltä.
Näin Patron-työvaatteet ja Sievi-työkengät pärjäsivät pohjoisessa
Ensimmäisenä tietenkin minusta. Olen vajaan parikymmentä vuotta auton ratissa töitä tehnyt pohjoisen asukki. Teen töitä yrityksessä, joka kuljettaa poroja paliskunnista teurastamolle.Testikäyttöön sain IKH Patron ja Sievin työvaatepaketin: Patron talvimallin takki ja haalarihousut sekä Sievin varrelliset turvakengät. Porokuljetuksissa vaatteilta ja kengiltä vaaditaan paljon. Lämpötilavaihtelu on kova, sotkeutuminen on jatkuvaa ja eläinten kanssa touhutessa vaatteiden ”istuminen” on tärkeää. Sarvet, auton rampit ja lukitukset aiheuttavat välillä vaaratilanteita.
Todennäköisesti maailman rajuin liimamassa
Nyt on massa, jonka alkutartunta on välitön jopa erittäin raskaille materiaaleille. Massa soveltuu todella laaja-alaisesti koko rakennusmateriaalien kirjon liimaamiseen. Tämä liimamassa ei tarvitse tukea liimauksen ajaksi ja soveltuu jopa nopeisiin teollisiin kasausprosesseihin. WTF? Eli juurikin se!
Mitkä ominaisuudet edesauttavat männyn käyttöä sisätiloissa?
Varjossa viihtyvä alueiden valtaajaKuusella on osa kulttuuriperinteessämme. Kuusta on pidetty toisaalta uhkaavan synkkänä, mutta taas toisaalta suojaavana. Synkkä hahmo pimeässä, mutta suojana esimerkiksi sateella. Kuusta tuodaan sisälle talven pimeimpänä aikana esimerkiksi joulukuuseksi samalla tuoden toivoa ja vihreyttä. Hautausmailla taas kuusenhavuja on käytetty arkun ja haudan koristeena symboloimassa ikuisuutta.
Kotimaista laatua rankaan muun muassa Eduskuntataloon, Oodiin ja Triplaan
Rakennusalalla jos missään on hyvin tärkeää voida luottaa siihen, että tuote on laadukas ja turvallinen. Se, että rakennusmateriaalilla on CE-merkintä ja suoritustasoilmoitus eli DoP, on takuu siitä, että tuote on läpäissyt laatutestit ja rakentaminen on todistetusti turvallista. Valitettavasti markkinoilla on joskus myös tuotteita, joilla ei näitä laadun takuita ole.