Maalämpö korvasi kaukolämmön – valintaan vaikuttivat ympäristö ja kustannusten ennustettavuus

Maalämpö sopii suurenkin kiinteistön lämmitykseen. Tämän teollisuuskiinteistön lämmitysjärjestelmä vaihdettiin maalämpöön toimintavarmuuden ylläpitämiseksi seuraaviksi 10-20 vuodeksi.
Lämmitysmuodon vaihtamista suunniteltaessa kannattaa selvittää nykyisen järjestelmän energiankulutus, tulevat huoltotarpeet ja uuden järjestelmän kokonaiskustannukset. Maalämpö voi pienentää kiinteistön lämmityskustannuksia, mutta investoinnin kannattavuus riippuu muun muassa energiankulutuksesta, sähkön hinnasta ja hankintakustannuksista. Helsingissä sijaitsevan T&M Kiinteistö Oy:n teollisuuskiinteistössä kaukolämpö päätettiin korvata maalämmöllä pitkän aikavälin käyttökustannusten ja toimintavarmuuden vuoksi.
Pitkän linjan yrittäjä Tuomo Hämäläinen vaihdatti yrityksensä T&M Kiinteistö Oy:n omistaman teollisuuskiinteistön lämmitysmuodoksi maalämmön. Lähes 7 000-neliöisen raskaan kaluston huoltohallina toimivan kiinteistön tiloja vuokrataan toimitiloiksi esimerkiksi pesu- ja huoltotöitä tekeville yrityksille, joten lämmitys on suuressa roolissa. Vuonna 2009 valmistuneen rakennuksen lämmönlähteen vaihtaminen nousi ajankohtaiseksi, kun alettiin suunnitella tulevaa.
– Toimintavarmuuden ylläpitämiseksi seuraaviksikin 10-20 vuodeksi haluttiin siirtyä suoraan
tulevaisuuteen, Hämäläinen kertoo lämmitysmuodon vaihtamisen taustoista.
Pitkäjänteinen taloudellinen ajattelu on tärkeää lämmitysmuotoa vaihdettaessa
Suunnittelu aloitettiin kartoittamalla vanhan lämmitysjärjestelmän tulevia huoltotarpeita ja kustannuksia. Kiinteistön omistaja halusi investoida uuteen lämmitysjärjestelmään vanhan järjestelmän ylläpitämisen sijaan. Päätökseen vaikuttivat myös yritystoiminnan kannalta tärkeät tavoitteet: toimintavarmuus, pitkä käyttöikä ja lämmityskustannusten ennakoitavuus.
Hiilineutraaliuus edellä mentiin. Lisäksi tietenkin järjestelmän pitkäikäisyys, häiriötön toiminta ja pitkäjänteisyys lämmityskustannusten suunnittelussa vaikuttivat.
Tuomo Hämäläinen, T&M Kiinteistö Oy
Maalämpöpumppu hyödyntää maaperään tai kallioon varastoitunutta lämpöä rakennuksen ja käyttöveden lämmityksessä. Järjestelmä tarvitsee toimiakseen sähköä, joten sen käyttökustannuksiin vaikuttavat muun muassa sähkön hinta, kiinteistön energiankulutus ja lämpöpumppujen hyötysuhde. Kaukolämmöstä maalämpöön siirtyminen muuttaa kiinteistön kustannusrakennetta: kaukolämpömaksujen tilalle tulevat muun muassa lämpöpumppujen sähkönkulutus sekä järjestelmän huolto- ja ylläpitokustannukset. Kustannusten ennakoitavuus riippuu myös sähkösopimuksesta ja järjestelmän toiminnasta.

– Pitkäjänteinen taloudellinen ajattelu ja kustannusrakenteen miettiminen ovat tärkeitä yritystoimintaa suunnitellessa, Hämäläinen summaa taloudellisen ajattelun merkitystä yrittäjän roolissa.
Toimintavarmuuden takana on tunnettu valmistaja ja ammattitaitoinen asennus
Lämmitysremontin suunnittelu oli alkanut muutamaa vuotta aiemmin. Vuokratontilla sijaitsevan kiinteistön lupaprosessissa oli monia eri tasoja, jotta maalämmön asentamiselle tarvittavat luvat saatiin kuntoon. Lämmitysjärjestelmää asentamaan valikoitui Bosch Kiinteistölämpömestari -yritys Tom Allen Senera Oy, jolla oli vahvat referenssit ja aktiivinen ote Hämäläisen suuntaan.
– Hyvä maine kiirii ja uskottiin vahvasti heidän kykyynsä hoitaa urakka kunnolla loppuun, Hämäläinen kertoo.

Lämmityslaitteiston valinnassa painotettiin toimintavarmuutta ja valmistajan tarjoamaa tukea. Hämäläinen piti Boschia luotettavana vaihtoehtona, ja myös laitteiston takuuehdoilla oli merkitystä päätöksessä. Kohteen maalämpöjärjestelmän asennuksesta vastasi Tom Allen Senera Oy, joka huolehti myös järjestelmän etävalvonnasta. Laitteiston alkuperäiset takuuehdot ja niiden voimassaolo määräytyvät hankintasopimuksen perusteella.
– Etävalvonta on hyvä, kun häiriöttömyys on tärkeää, sanoo Hämäläinen. Hänen mukaansa lämmitysjärjestelmän vaihtamista ei haluttu enää pitkittää, kun hankkeen tavoitteet ja toteutustapa olivat selvillä.
– Kuitenkin suunta on kohti hiilineutraaliutta, niin ei sitä haluttu pitkittää. Hiilineutraaliuus ja pitkäikäisyys edellä tässä mentiin, Hämäläinen summaa projektin taustoja.












