• Etusivu
  • Rakentaminen

Kerrostalon kuorimuuri kevenee – 85 mm tiili tuo materiaalisäästöjä

Sari NieminenKaupallinen yhteistyöWienerberger Oy Ab logoWienerberger Oy Ab
Julkaistu 14.10.2026•8 min
korrostalon-kuorimuuraukseen-sopivat-tiilet-wienerberger 1920x1080

Wienerbergerin erikokoiset julkisivutiilet havainnollistavat tiilileveyden eroa. Kolme 85 mm leveää tiiltä on yhteensä lähes yhtä leveä kuin kaksi 135 mm leveää tiiltä.

Kerrostalon kuorimuurin tiilileveys vaikuttaa huomattavasti tiilien materiaalimenekkiin ja tiiliosan tuotevaiheen kasvihuonekaasupäästöihin. Suomessa leveämpi tiili on ollut pitkään vakiintunut valinta, vaikka kapeampaa tiiltä on käytetty muualla Euroopassa myös korkeissa rakennuksissa. Tampereen yliopiston tutkimus ja helmikuussa 2026 julkaistut suunnitteluohjeet antavat uusia perusteita arvioida tiilikoon valintaa.

Kapeampi kuorimuuri vähentää materiaalin tarvetta

Wienerbergerin 85 mm leveä MRT60-julkisivutiili tarjoaa mahdollisuuden vähentää kerrostalon kuorimuuraukseen tarvittavaa materiaalimäärää. Kapeamman tiilen käyttö vaikuttaa kuorimuurin omapainoon ja sitä kautta myös kannatusten suunnitteluun. Materiaalitehokkuuden ohella kiinnostavaa on, millaisin teknisin edellytyksin 85 mm kuorimuuri voidaan toteuttaa korkeammassa rakennuksessa.

Kapeamman tiilen käyttöä tukevat Tampereen yliopistossa tehty tutkimus sekä Suomen Tiiliteollisuusliiton helmikuussa 2026 julkaisemat suunnitteluohjeet. Niiden pohjalta 85 mm tiiltä voidaan tarkastella vaihtoehtona myös sellaisissa kerrostalohankkeissa, joissa kuorimuurin paksuudeksi olisi aiemman käytännön perusteella valittu 135 mm.

Wienerbergerin kotimaisessa julkisivutiilivalikoimassa esimerkiksi Tervankirjava Makasiini on saatavana sekä MRT60- että RT60-kokoisena. Saman tiilimallin eri kokovaihtoehdot mahdollistavat julkisivun materiaalimenekin vertailun ilman, että suunnitellusta pintavaihtoehdosta tarvitsee luopua.

Kuorimuurin pienempi omapaino vähentää kannatuksille tulevaa pystysuuntaista kuormitusta. Vaikutus voidaan huomioida rakenteiden mitoituksessa, mutta kannatusratkaisujen mitoitus ja kiinnitykset on tarkasteltava hankekohtaisesti. Myös julkisivun kokonaispaksuuteen jää enemmän suunnitteluvaraa esimerkiksi tuuletusväliä varten.

Tiilikoon pienentäminen näkyy myös hiilipäästöissä

Tampereen yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, kuinka paljon julkisivutiilen leveyden pienentäminen vaikuttaa materiaalinkulutukseen ja tiiliverhouksen tuotevaiheen hiilidioksidipäästöihin. Tutkimuksen yksinkertaistetussa laskelmassa 85 mm tiilen käyttö pienensi tiiliosan päästöjä 37 prosenttia verrattuna 135 mm tiileen. Vastaava vähennys 110 mm tiilellä oli noin 19 prosenttia.

Laskelma perustui eri tiilikokojen samanlaiseen materiaalitiheyteen sekä poltettujen tiilien yleisiin päästötietoihin. Tulokset kuvaavat tiilien tuotevaiheen A1–A3-päästöjä suhteessa muurattuun julkisivuneliöön. Muurauslaastin osuutta ja muita seinärakenteen elinkaarivaiheita ei sisällytetty vertailuun.

Tutkimustulos antaa selkeän perusteen tarkastella kapeampaa tiiltä yhtenä keinona pienentää julkisivun tiiliosan tuotevaiheen päästöjä. Lopulliseen päästövertailuun tarvitaan kuitenkin käytettävän tuotteen todelliset ympäristötiedot.

Wienerberger julkaisi kesäkuussa 2025 uudet tuotekohtaiset ympäristöselosteet, joissa tiilien GWP-arvot perustuvat kunkin tuotteen raaka-ainekoostumukseen. Näin vertailussa voidaan huomioida tiilikoon lisäksi esimerkiksi tiilimassojen erilaiset koostumukset ja valmistuksessa käytettävä energia.

<p data-block-key="x5v9l"><i>Ruskeansävyinen Wienerbergerin Tervankirjava Makasiini -tiilestä muurattu tiiliverhous muodostaa yhtenäisen julkisivupinnan kerrostalon ikkunoiden ja parvekkeiden ympärille. (Kuvan kerrostalon julkisivu on muurattu artikkelissa käsiteltävää 85 mm julkisivutiiltä leveämmällä tiilellä.)</i></p>
Ruskeansävyinen Wienerbergerin Tervankirjava Makasiini -tiilestä muurattu tiiliverhous muodostaa yhtenäisen julkisivupinnan kerrostalon ikkunoiden ja parvekkeiden ympärille. (Kuvan kerrostalon julkisivu on muurattu artikkelissa käsiteltävää 85 mm julkisivutiiltä leveämmällä tiilellä.)

Wienerbergerin Tervankirjava Makasiini -tiilen tuotevaiheen A1–A3 GWP-arvo on maakaasulla valmistettuna 0,236 kg CO₂e/kg. Biokaasulla valmistetulle vaihtoehdolle Wienerberger ilmoittaa arvon 0,095 kg CO₂e/kg, joka perustuu B1-tuoteryhmän ilmastoselosteeseen. Tuotteen hiilijalanjälkeen vaikuttavat siten sekä valittu tiilikoko että valmistuksessa käytettävä polttoaine.

Wienerberger esittää tiilikuvastossaan päästötietoja myös julkisivuneliötä kohden. Laskennassa käytetään tiilen nettopainoa, joka vastaa valmiissa muurauksessa olevan tiilen painoa. Näin eri kokovaihtoehtojen vaikutusta voidaan vertailla julkisivun materiaalimäärän perusteella. Koko seinärakenteen hiilijalanjäljen laskennassa otetaan lisäksi huomioon laasti ja muut rakenteeseen kuuluvat materiaalit.

Biokaasun käytöllä voidaan pienentää Korian tehtaalla valmistettavien Wienerbergerin tiilien tuotevaiheen päästöjä. Aiheesta on kerrottu tarkemmin Rakentaja.PROn aiemmassa artikkelissa Julkisivutiili nyt entistä vähähiilisempi.

Ota yhteyttä Wienerbergerin myynti-ja asiakaspalveluun, jos tarvitse lisää tietoa Wienerbergerin julkisivutiilistä.

<p data-block-key="x5v9l"><i>Tampereen yliopiston laskennassa 85 mm julkisivutiilen tuotevaiheen päästöt olivat 37 prosenttia ja 110 mm tiilen lähes 19 prosenttia pienemmät kuin 135 mm tiilen. Vertailu perustuu samaan materiaalitiheyteen eikä sisällä muurauslaastia.</i></p>
Tampereen yliopiston laskennassa 85 mm julkisivutiilen tuotevaiheen päästöt olivat 37 prosenttia ja 110 mm tiilen lähes 19 prosenttia pienemmät kuin 135 mm tiilen. Vertailu perustuu samaan materiaalitiheyteen eikä sisällä muurauslaastia.

Miksi kapeampaa tiiltä on käytetty kerrostaloissa niin vähän?

Suomessa 135 mm leveä tiili on vakiintunut kerrostalojen kuorimuurauksen yleisimmäksi vaihtoehdoksi. RT 103282 -ohjekortissa yli kaksikerroksisen rakennuksen kuorimuurin vähimmäispaksuudeksi esitetään 120 mm. RIL 107-2022 suosittelee samaa paksuutta yli 10 metriä korkeissa tai voimakkaalle viistosateelle alttiissa rakennuksissa. Suosituksen taustalla on ollut käsitys leveämmän kuorimuurin paremmasta sadevedenpitävyydestä.

Tampereen yliopistossa vuonna 2025 valmistuneessa tutkimuksessa selvitettiin, mihin paksuussuositus alun perin perustui. Kirjallisuusselvityksen perusteella Suomessa käytetyt vähimmäispaksuudet ovat pitkälti seurausta vakiintuneista tiilikoista ja rakentamiskäytännöistä. Kokeellista tutkimusnäyttöä juuri 120–130 mm vähimmäispaksuuden tarpeellisuudesta ei löytynyt.

Suomalainen käytäntö poikkeaa myös monien muiden maiden tiilimuurauksesta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa korkeiden rakennusten julkisivumuurauksissa käytetään yleisesti Suomea kapeampia tiiliä. Tutkimuksessa tarkastelluissa maissa kuorimuurin vähimmäispaksuutta ei ole sidottu sadevedenpitävyyttä koskevaan yleiseen mittavaatimukseen. Sen sijaan seinärakenteen suunnittelussa varaudutaan kuorimuurin läpi kulkeutuvaan veteen ja sen hallittuun poistamiseen.

Vuonna 2026 julkaistut Tiiliteollisuusliiton yleisohjeet 85 mm kuorimuurauksen käytöstä korkeammissa rakennuksissa antavat suunnittelijoille aiempaa täsmällisemmän perustan kapeamman tiilen käytölle. Ohjeissa tarkastellaan kuorimuurin rakenteellista kantavuutta, paloturvallisuutta ja kosteusteknistä toimivuutta.

<p data-block-key="p9jnn">Wienerbergerin koko Vuolu-julkisivutiilimallisto on saatavana myös 85 mm leveässä MRT60-koossa (285 × 85 × 60 mm). </p>
Wienerbergerin koko Vuolu-julkisivutiilimallisto on saatavana myös 85 mm leveässä MRT60-koossa (285 × 85 × 60 mm).

Tampereen yliopiston tutkimus tarkensi käsitystä kuorimuurin kosteusteknisestä toiminnasta

Yksi kapeamman tiilen käyttöön liittyvistä keskeisistä kysymyksistä on ollut kuorimuurin sadevedenpitävyys. Tampereen yliopiston kokeellisessa tutkimuksessa vertailtiin 85, 110 ja 135 mm paksuisia koeseiniä, joille tehtiin yhtenäisiä ja jaksottaisia sadetuskokeita.

Tutkimuksessa kuorimuurin paksuudella ei havaittu merkittävää vaikutusta seinän läpi kulkeutuvan vapaan veden määrään. Suurempi vaikutus oli laastisaumojen epätiiviyskohdilla, erityisesti pystysaumoissa.

Tulos vastasi myös aiempien suomalaisten sadetustutkimusten havaintoja. Tiilen ja laastin väliseen tartuntaan jäävät puutteet sekä vajaasti täyttyneet saumat muodostavat reittejä, joita pitkin sadevesi pääsee kulkeutumaan kuorimuurin taustapinnalle. Tutkimuksessa havaittiin epätiiviyskohtia myös ammattimuurarin valmistamissa koeseinissä.

Tiilen leveys vaikutti sen sijaan kuorimuurin kosteudenvarauskykyyn ja kuivumiseen. Paksumpi koeseinä sitoi enemmän kosteutta ja kuivui ohuempaa hitaammin. Ero korostui suuremmilla sadetusmäärillä.

<p data-block-key="x5v9l"><i>Wienerbergerin julkisivutiilivalikoimassa on useita väri-, pinta- ja kokovaihtoehtoja.</i></p>
Wienerbergerin julkisivutiilivalikoimassa on useita väri-, pinta- ja kokovaihtoehtoja.

Voimakkaimmassa sadetuskokeessa 85 mm koeseinän tiilet kastuivat myös taustapintaan asti. Tutkimuksen mukaan kapeampi kuorimuuri voi kuitenkin vähentää taustarakenteeseen kohdistuvaa kosteuskuormaa, koska siihen sitoutuu vähemmän kosteutta ja se kuivuu nopeammin.

Koeseinät oli muurattu hyvin pieni-imuisista tiilistä, ja kokeet toteutettiin kuivumisen kannalta suotuisissa laboratorio-olosuhteissa. Tulokset antavat perustan kuorimuurin paksuuden vaikutusten arvioinnille, mutta rakennuksen todellinen kosteusrasitus määräytyy myös käytettävien materiaalien ja ympäristöolosuhteiden perusteella.

Tutkimuksen perusteella kuorimuurin kosteusteknisessä suunnittelussa korostuvat muuraussaumojen laatu, toimiva tuuletusväli ja taustarakenteen kosteudenkestävyys. Kapeamman tiilen käyttö edellyttää samoja kosteudenhallinnan periaatteita kuin leveämmän kuorimuurin toteutus.

Tutkimuksen tulokset on julkaistu Tampereen yliopiston Heidi Sormusen ja Toni Pakkalan artikkelissa Julkisivutiilen koko ja sen vaikutus kuorimuurin toimintaan.

Kapeamman kuorimuurin suunnittelussa korostuvat kannatukset ja tuulikuormat

Tiiliteollisuusliiton helmikuussa 2026 julkaisema ohjeistus täydentää 85 mm kuorimuurin rakenteellista suunnittelua. Lähtökohtana on eurokoodin EN 1996 mukainen mitoitus, jota sovelletaan myös leveämpiin tiilikuorimuureihin.

Kuorimuurin pienempi omapaino vähentää pystysuuntaista kuormitusta. Julkisivuun kohdistuvat tuulikuormat on kuitenkin huomioitava rakennuksen korkeuden, sijainnin ja ympäröivän maaston perusteella. Erityisesti ympäristöään korkeammalle ulottuvissa rakennuksissa tuulen paine- ja imukuormat vaikuttavat muuraussiteiden mitoitukseen.

Muuraussiteet siirtävät kuorimuurin vaakasuuntaisia kuormia rakennuksen runkoon. Niiden määrä ja mitoitus määritetään kohdekohtaisesti eri julkisivurakenteille. Kapeamman kuorimuurin valinta ei siten yksin määritä muuraussiteiden tarvetta.

<p data-block-key="1bdxn"><i>Helsingin Postiljooninkatu 10:n kerrostalon julkisivussa on käytetty Wienerbergerin vaaleanharmaata Utu Vuolu -tiiltä ja valkoista Superwhite Retro -tiiltä. (Kuvan kerrostalon julkisivu on muurattu artikkelissa käsiteltävää 85 mm julkisivutiiltä leveämmällä tiilellä.)</i></p>
Helsingin Postiljooninkatu 10:n kerrostalon julkisivussa on käytetty Wienerbergerin vaaleanharmaata Utu Vuolu -tiiltä ja valkoista Superwhite Retro -tiiltä. (Kuvan kerrostalon julkisivu on muurattu artikkelissa käsiteltävää 85 mm julkisivutiiltä leveämmällä tiilellä.)

Myös muurauksen kannatusten ja syvennysten suunnitteluun liittyy yksityiskohtia, jotka on otettava huomioon jo julkisivusuunnitelmissa. Tiiliteollisuusliitto suosittelee 85 mm kuorimuurin syvennysten enimmäissyvyydeksi 10–15 mm. Syvennysten yläpuolisen muurauksen kuormat voidaan siirtää sivuille kannatinteräksillä tai tiilipalkeilla.

Pystymuurauskentissä puolestaan on huomioitava reikätiilen pystysuuntainen puristuslujuus, joka on umpitiiltä heikompi.

Aukkojen ylitysten, ulokkeiden ja muurauksen kannatusten suunnittelu on tärkeä osa myös muiden tiilijulkisivujen toteutusta. Helsingin Vallilaan rakennettujen viiden kerrostalon julkisivuihin Wienerberger toimitti yli 2 000 kohdekohtaisesti valmistettua tiilipalkkia. Niiden suunnittelussa huomioitiin julkisivun arkkitehtuuri, tiilijako, liikuntasaumat sekä rakenteiden kuormitukset. Kohteesta voi lukea lisää artikkelista Vallilan salaisuus – viiden tiilikerrostalon upea kokonaisuus.

Tuuletusväli ja paloturvallisuus osana rakenneratkaisua

Kosteusteknisen toimivuuden kannalta kapeamman kuorimuurin taustan tuuletus on suunniteltava yhtä huolellisesti kuin leveämmässä rakenteessa. Tiiliteollisuusliiton ohjeessa yli kolmikerroksisten rakennusten tiiliverhouksen takaisen tuuletusvälin suositeltu leveys on noin 35–50 mm.

Tuuletusvälin riittävä ilmankierto riippuu myös julkisivuun tehtävien tuuletusaukkojen määrästä ja sijoittelusta. Tiiliverhouksen alaosan aukkojen lisäksi ikkuna-aukkojen ylä- ja alapuoliset tuuletusreitit voivat parantaa ilmankiertoa merkittävästi.

Tuuletusaukkojen mitoitukseen vaikuttavat muun muassa rakennuksen korkeus, julkisivun aukotus ja tuuletusvälin leveys. Tiiliteollisuusliiton tuuletusaukkojen mitoitusohjeessa on esitetty eri rakenteisiin soveltuvia aukotusratkaisuja.

85 mm kuorimuurin käyttö antaa mahdollisuuden kasvattaa tuuletusvälin leveyttä seinärakenteen kokonaispaksuutta lisäämättä. Tämä voidaan huomioida ulkoseinän rakennekerroksia ja kosteusteknistä toimintaa suunniteltaessa.

Paloturvallisuuden osalta keraaminen tiili kuuluu A1-paloluokkaan. Tiiliteollisuusliiton ohjeessa viitataan VTT vuonna 1978 tekemiin palokokeisiin, joissa moduulireikätiiliseinärakenteet täyttivät silloisen A60-luokan vaatimukset.

Ulkoseinärakenteen paloturvallisuus suunnitellaan kuitenkin kokonaisuutena. Erityisesti eristemateriaalien ominaisuudet ja tuuletusvälin mahdolliset palokatkot vaikuttavat rakenneratkaisuun. Palovaatimusten täyttyminen on varmistettava käytettävälle ulkoseinärakenteelle.

Tiilikoon valinta kannattaa tehdä jo julkisivusuunnittelun alkuvaiheessa

Kapeamman tiilen käyttö tarjoaa suunnittelijalle vaihtoehdon, jolla voidaan vaikuttaa sekä julkisivun materiaalimenekkiin että ulkoseinärakenteen mitoitukseen. Mitä aikaisemmin tiilikoko valitaan, sitä paremmin kuorimuurin paksuus voidaan huomioida kannatusratkaisuissa, rakennekerroksissa ja julkisivun yksityiskohdissa.

Wienerbergerin kotimaisesta julkisivutiilivalikoimasta löytyy eri pintaisia ja värisiä vaihtoehtoja myös MRT60-kokoisina. Tuotteiden tekniset tiedot ja ympäristöselosteet mahdollistavat vaihtoehtojen vertailun sekä rakenteellisten ominaisuuksien että hiilijalanjäljen perusteella.

Tiilivalinnan yhteydessä on hyödyllistä tarkastella myös valmistustavan vaikutusta päästöihin. Wienerbergerin Korian tehtaalla julkisivutiiliä poltetaan maakaasulla ja biokaasulla, ja biokaasulla valmistettuja tiiliä toimitetaan hankekohtaisesti pyynnöstä. Materiaalimäärän optimointi ja vähäpäästöisempi valmistus tarjoavat siten kaksi erillistä mahdollisuutta pienentää julkisivun tiiliosan hiilijalanjälkeä.

Wienerbergerin julkisivutiilivalikoimasta löytyvät eri tiilimallit ja niiden tekniset tiedot. Tuotekohtaiset ympäristöselosteet ovat käytettävissä materiaalien päästövertailuun, ja Wienerbergerin myynti- ja asiantuntijapalvelu neuvoo tiilien valinnassa ja julkisivun teknisissä kysymyksissä.

Lähteet

  • Sormunen, Heidi & Pakkala, Toni (2025). Julkisivutiilen koko ja sen vaikutus kuorimuurin toimintaan. Tampereen yliopisto, Rakennusfysiikka 2025.
  • Sormunen, Heidi (2025). Julkisivutiilen koko ja sen vaikutus kuorimuurin toimintaan: kosteustekniset havainnot ja ympäristövaikutukset. Diplomityö, Tampereen yliopisto.
  • Suomen Tiiliteollisuusliitto ry (2026). Yleisohjeet 85 mm kuorimuurauksen käyttöön korkeammissa rakennuksissa.
  • Suomen Tiiliteollisuusliitto ry. Tiilijulkisivuun tehtävien tuuletusaukkojen mitoitus. Ohje perustuu muun muassa VTT:n tutkimukseen VTT-R-01215-20 (2020).
  • Rakennustieto Oy (2020). RT 103282, Tiilirakenteet. RT-ohjekortti.
  • Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry (2022). RIL 107-2022, Rakennusten veden- ja kosteudeneristysohjeet.
  • Wienerberger Oy Ab (2025). EPD-ympäristöselosteet ja biokaasutiilien ilmastoselosteet.
  • Wienerberger Oy Ab. Tervankirjava Makasiini – tuotetiedot, tiilikoot ja GWP-arvot.
  • Wienerberger Oy Ab / Rakentaja.PRO (2025). Julkisivutiili nyt entistä vähähiilisempi.
  • Wienerberger Oy Ab / Rakentaja.PRO (2025). Vallilan salaisuus – viiden tiilikerrostalon upea kokonaisuus.
Wienerberger Oy Ab
Rakentaminen
julkisivu
tiili
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen rakentaja.pro-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Arkkitehtuurikävely Kalasatamassa
Materiaalit
Arkkitehtuurikävely Kalasatamassa
Likaantunut tiilijulkisivu puhtaaksi hellävaroen
Likaantunut tiilijulkisivu puhtaaksi hellävaroen

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton