• Etusivu
  • Talo

Rakennusmateriaalien hinnannousu on tehnyt tiilikatosta houkuttelevamman valinnan

Jenni TommilaKaupallinen yhteistyö BMI Suomi, Ormax Monier Oy
Päivitetty 01.03.2024
202110_73064.jpg

Tiilikatto on hiljainen niin sateella kuin aurinkoisellakin säällä.

Tänä vuonna rakennustarvikkeiden hinta on ollut voimakkaassa nousussa. Hinnannousut ovat aiheuttaneet myös sen ikävän ilmiön, että tarvittavat remontit on jätetty hoitamatta. Varsinkin kattoremonttien kohdalla tämä on huolestuttavaa, koska rikkinäinen katto voi tuhota koko rakennuksen.

Rakennustutkimus RTS:n toimialaraportin ennusteen mukaan Suomeen rakennetaan uusia kattoja tänä vuonna 8 miljoonaa kattoneliömetriä ja korjataan 13,5 miljoonaa kattoneliömetriä. Pelti on yksi eniten käytetyistä vesikatemateriaaleista, mutta sen rajut jopa kymmenien prosenttien hinnannousut ovat tehneet tiilikatosta yhä houkuttelevamman vaihtoehdon. Tiilikatto onkin ottanut nyt markkinaosuutta sekä hinnan että tuotekehityksen ansiosta.

BMI Suomelta muistutetaankin, että kustannusten nousun takia kattoremonttia ei kannata jättää tekemättä. Jos katto vuotaa, siitä syntyvät kustannukset peittoavat raaka-aine- ja työkustannukset joka tapauksessa.

Nykyään kattoa suunniteltaessa katemateriaalin valinta perustuu kattomateriaalin pitkään ikään, aikaisempiin kokemuksiin ja hintaan. Tiilikatto kestää kymmeniä vuosia, minkä vuoksi se on houkutteleva valinta. Mahdolliset vaurioituneet tiilet voidaan vaihtaa uusiin, mikä taas pidentää tiilikaton käyttöikää.

Tiilikatto nostaa kiinteistön arvoa, ja sen kokonaiskustannukset ovat alhaiset. Näiden seikkojen myötä voikin sanoa, että tiilikatto on taloudellinen valinta.

Suomen suosituin

Kotimaisuus on aina ollut tärkeää suomalaisille. BMI Ormaxin kattotiilet valmistetaan Orimattilan Pennalassa.

Vuosien ja vuosikymmenien saatossa myös tiili on ottanut kehitysaskeleita. Tiilikaton hiljaisuus esimerkiksi peltikattoon verrattuna on aina ollut ylivertainen. Uudet kattotiilet pitävät tuulen kolinan ja sateen räminän loitolla.

Tiilikattojen laatu on parantunut merkittävästi 90-luvun lopulta. Kattotiilissä on parempi pinnoite ja kestävyys, koska jokainen tiili on läpivalaistu ja laaduntarkkailu on näin helpompaa.

Pennalan tehtaalla kattotiilien laaduntarkkailu on ensiluokkaista. Jokainen tiilierä tarkastetaan kattotiili kerrallaan. Tiilet läpivalaistaan ennen tehtaalta lähtöä ja lujuustestillä varmistetaan, että jokainen tehtaalta lähtevä kattotiilierä on lujuudeltaan vaatimusten mukainen.

Ormax on maailman ensimmäinen kattotiilivalmistaja, joka käyttää röntgeniä löytääkseen myös mahdolliset laatupoikkeamat. Näin varmistutaan, että asiakkaille toimitetaan vain ensiluokkaisia kattotiiliä.

<p data-block-key="pj866">Aerlox-kattotiili on perinteikkään ulkonäkönsä lisäksi kevyt ja kestävä uuden betoniseoksen ansiosta.</p>
Aerlox-kattotiili on perinteikkään ulkonäkönsä lisäksi kevyt ja kestävä uuden betoniseoksen ansiosta.

Tiilikatto on kestävä ja ekologinen valinta

Rakentamisen hiilidioksidipäästöt ovat suuret, mutta niihin voidaan vaikuttaa esimerkiksi katemateriaalin valinnalla. Tiilikatolla on pienin koko elinkaaren aikainen hiilijalanjälki muihin tyypillisiin katemateriaaleihin verrattuna.

BMI:n uutuuskattotiili Aerlox on 15 % kevyempi kuin perinteinen tiili. Yksi tiili painaa vain 3,6 kiloa, jolloin 200 m²:n Aerlox-katto on noin 1000 kg perinteistä tiilikattoa kevyempi. Kevyempi kattotiili tarkoittaa myös vähemmän raaka-aineiden ja energian kulutusta kuljetuksessa.

BMI käyttää kattotiilien valmistamiseen tarvittavaa energiaa tehokkaasti ja hyödyntää paikallisia materiaalitoimittajia. Tällä tavoin minimoidaan entisestään tuotteiden hiilidioksidipäästöt ja muut haitalliset ympäristövaikutukset.

Perinteisen kattotiilen tilalle voit valita myös modernin Ormax EVOn. Kauniin linjakkaan ulkonäön lisäksi Ormax EVO -tiilikatto voidaan muuttaa Aurinkokatoksi integroitavien aurinkopaneelien avulla.

<p data-block-key="ltua9">Integroitavat aurinkopaneelit sulautuvat osaksi Ormax EVO -tiilikattoa.</p>
Integroitavat aurinkopaneelit sulautuvat osaksi Ormax EVO -tiilikattoa.

Haluatko lisätietoa BMI:n katemateriaaleista? Jätä yhteydenottopyyntö

BMI Suomi
Ormax Monier Oy
Talo
vesikatto
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20213_69217.jpg
Suunnittele kattoratkaisut helposti ja tarkasti - hyödynnä laaja tuotekirjasto
Suunniteltaessa kattoa kannattaa miettiä, että katto voi olla paljon muutakin kuin vain rakennuksen suoja. Katto voidaan ottaa hyötykäyttöön hulevesien hallitsijana, energian kerääjänä tai kattoa voidaan hyödyntää lisätilana. Katon suunnitteluun kannattaa ottaa avuksi ProdLib-tuotekirjastosta BMI Icopalin ja BMI Ormaxin kattoratkaisut.
20213_69550.jpg
Taloyhtiöiden aurinkosähkön käyttöä helpotettiin
Taloyhtiöiden aurinkosähkön käyttöä helpotettiin vuoden alusta, kun voimaan tuli asetusmuutos, joka mahdollistaa aurinkoenergian entistä kattavamman käytön taloyhtiössä. Aiemmin aurinkosähköä on voitu käyttää vain kiinteistön omaan sähköntarpeeseen, mutta nyt sitä voidaan hyödyntää myös asuntojen sähkönkulutuksessa.
20219_72739.jpg
Uusi innovaatio – perinteistä kattotiiltä 15 % kevyempi
Rakentamisessa on suuret hiilidioksidipäästöt. Niiden osuus on jopa kolmannes Suomen kaikista kasvihuonepäästöistä. Katemateriaalien valinnalla voidaan vaikuttaa näiden päästöjen syntymiseen. Uusi kevyempi Ormax Aerlox -tiilikatto on ekologisen rakentajan valinta. Kun kattotiili painaa vähemmän myös, raaka-aineiden ja energian kulutus kuljetuksessa on pienempi.
20159_44466.jpg
Tiilikatto on kestävä ja helppohoitoinen
Kattotiiliä on käytetty jo tuhansia vuosia. Sille on yksi hyvä syy. Katosta tulee kestävä, turvallinen ja tyylikäs. Katon toiminnan ymmärtäminen voi olla ensimmäinen askel täydellisen katon luomiseen.
20214_69793.jpg
Uusi katto kotiin tai mökille keväthintaan - pyydä ilmainen kartoitus
Bitumikatto sopii niin kotiin kuin kesämökille. Hiljainen ja moderni bitumikattolaatta on helppo ja nopea asentaa ja, ne taipuvat kaikkiin katon yksityiskohtiin. Nyt saat BMI Icopal – huopakaton valmiiksi asennettuna kesähintaan sekä ilmaisen kuntotarkastuksen katollesi. Pyydä tarjous jo tänään!
20235_81907.jpg
Näin voit suojata katon tai alapohjan kosteusvaurioilta
48 prosenttia katoista pitää korjata ennen niiden varsinaisen käyttöiän päättymistä. Tätä mieltä ovat Kantarin* haastattelemat asiantuntijat, jotka vastaavat kiinteistöjen kattojen kunnosta ja niiden korjausrakentamisesta. Vakuutuksesta ei useinkaan saa korvauksia näistä vaurioista.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton