• Etusivu
  • Rakentaminen

M-Light valaisi LOASin Teatterin

M-Light toimitti kaikki valaisimet LOASin uusimpaan opiskelijoiden vuokra-asuinrakennukseen.

Tapio NäslundKaupallinen yhteistyö M-Light Oy
Julkaistu 09.06.2023Päivitetty 06.09.2023
2200x2200_3232537_LOAS TEATTERI 1_inkku

Lappeenrantaan valmistui marraskuun lopulla 2022 Lappeenrannan opiskelija-asuntosäätiön, LOASin rakennuttama uusi opiskelijoiden vuokra-asumiseen tarkoitettu asuinrakennus , jossa on kaikkiaan 133 asuntoa. Seitsemän kerroksisen talon asunnot ovat pääosin yksiöitä, mutta 10 – 20 niistä on rakennusteknisesti kaksioita, jotka soveltuvat hyvin esimerkiksi opiskelijapariskunnan käyttöön.

Uusi vuokra-asuntokokonaisuus, Teatteri sijaitsee Lappeenrannan keskustassa vanhan tiensä päähän tulleen kaupunginteatterin tontilla, niinikään uuden palvelutalon vieressä. Nimensä rakennus on luonnollisesti saanut tontilla sijainneen edeltäjänsä mukaan.

M-Light

Teatteri täyttyi tammikuussa

LOASin toiminnanjohtaja Joonas Grönlundin mukaan valmistumisen jälkeen rakennuksen tekniikkaa testattiin ja sen huollosta vastaava henkilökunta opetteli uuden kohteensa käyttöä noin parin viikon ajan, jonka jälkeen joulukuun 15. päivä ensimmäiset uudet asukkaat pääsivät muuttamaan uuteen kotiinsa.

ꟷ Muutto oli suuresta asukasmäärästä johtuen pakko porrastaa ja noin kuukauden kuluttua viimeinenkin asunto oli asukkaansa saanut, Grönlund kertoo.

Muutto tapahtui sujuvasti ja mm. hissien annettiin olla käytössä koko muuton ajan.

ꟷ Pyysimme rakentajaa jättämään rakennusaikaiset suojat paikoilleen muuton ajaksi, jotta muutto tapahtuisi mahdollisimman sujuvasti, sillä talossa on kuitenkin seitsemän kerrosta, Grönlund selventää.

ꟷ Opiskelijat ovat ”maailman paras” vuokralaisryhmä. Asiat sujuvat hienosti, jos jotain rikotaan, siitä ilmoitetaan ja vastuu ollaan valmiit kantamaa. Vuokrat voivat joskus olla hieman myöhässä, mutta kaikki rästit hoidetaan, Grönlund kiittelee.

Opiskelija-asunnoilla jatkuva lisätarve

Varsin mittavasta uudiskohteesta huolimatta LOASilla on uusia hankkeita vireillä. Seuraavaan kohteeseen on jo rakennuslupa hankittuna, mutta tarkkaa aloitusajankohtaa ei vielä tiedetä. Seuraava kohde valmistuu Lappeenrannan yliopiston läheisyyteen Skinnarilaan, jossa on kova kysyntä asunnoista.

ꟷ Asuntoa hakevista opiskelijoista noin 80 % haluaisi asua Skinnarilan kampuksella ja 20 % arvostaa keskustan palvelujen läheisyyttä, Grönlund kuvailee opiskelijoiden tahtotilaa.

LOASilla on yhteensä noin 100 000 m2 lämmintä tilaa kaikkiaan käytössään. Vanhin rakennuksista on 1890-luvulta, sittemmin opiskelija-asunnoiksi saneerattu ja noin puoli vuotta vanha Teatteri edustaa sitten toista ääripäätä. Tältä väliltä löytyy sitten monenlaista kohdetta. Uudisrakentamisen lisäksi myös korjattavaa riittää.

Kaikki valaistusratkaisut yhdeltä toimittajalta

M-Light

Teatteri on kokonaisuutena kohde, johon tarvittiin myös mittava määrä erilaisia valaisimia sekä asuntoihin, että yhteistiloihin, kuten porraskäytäviin. Tärkeässä roolissa on myös energiatehokkuus, joten valaistuksen on oltava vähän energiaa kuluttavaa, riittävää, mutta ei turhaa. Led-valaisimet ja liiketunnistimet luovat tähän hyvän perustan.

ꟷ Teimme pitkälti itse ratkaisun ja listasimme millaisia valaisimia tarvitaan, halutaan ja valitsimme toimittajan, Grönlund kertoo. Meille on kaikissa hankinnoissa tärkeää, huollettavuus, toimivuus ja varaosien saatavuus pitkälle tulevaisuuteen. Hoidamme itse kiinteistöjemme ylläpidon, joten elinkaariajattelu on meille erittäin tärkeää, Grönlund jatkaa.

M-Lightin valintaan valaisintoimittajaksi Grönlund on tyytyväinen. M-Lightin osalta kohteessa myyjän roolissa toiminut Petri Lipsanen saa erityiskiitokset.

ꟷ Lipsasen Petri kantoi myyjänvastuunsa erinomaisesti. Jos jotain pientä huomautettava tuli, asiat hoidettiin mallikkaasti ja jälkimarkkinointi on toiminut moitteetta, Grönlund kiittelee. Pidän M-Lightia varteenotettavana vaihtoehtona myös seuraavassa hankkeessamme.

M-Light Oy:n valaistus luo tunnelmaa niin kaikissa yksiöissä kuin yleisissä tiloissakin. Kohteeseen toimitettiin led-valaisimia yli 1000 kpl. Muun muassa kylpyhuoneiden peilivalaisimia pistorasioiden kera, käytävien valaistusta liiketunnistimilla, keittiön työpistevalaisimet, yleisten tilojen tunnelmavalaistukset sekä näyttävät sisääntulon korostusvalaisimet. Kohteen sähkösuunnittelusta vastasi Granlund Saimaa Oy.

M-Light

Monipuolisesti erilaisia led-valaisimia

Teatterin valaistuksessa käytettiin 17 valaisinmallia. Valaisimet voidaan ryhmitellä kolmeen ryhmään: asuntotuotanto, yleiset tilat ja julkisivuvalaistus. M-Lightin monipuolisesta valikoimasta onnistuttiin löytämään kaikki tarvittava.

ꟷ Yhteistyössä LOASin kanssa kartoitettiin sopivia vaihtoehtomalleja kohteeseen, kertoo Joose Himanen M-Lightilta.

ꟷ Lisäksi kohteessa on käytetty Seva, Pillar ja 408 -valaisimia, jotka ovat meidän Muuramessa valmistettavia ja täysin kotimaisia tuotteita, Himanen korostaa.

Info

Info

Kohteessa käytetyt valaisimet:

MDENS1463K Dense Led downlight IP44 3000K triac

MDENS1803K Dense LED downlight IP44 3000K triac

MLUMO14B4KNDR Lumo RADAR 4000K

M3312109LDS4K Cindy Pro

M3312107LDS4K Cindy Pro

M4810110PR3K Elite PR LED

MPPS3AP28W4KD MPPS LED paneeli 600x600 pyöreä valoaukko 4000K DALI

MISOSEVA1219 Iso Seva LED seinävalaisin 4000K on-off, musta

M4082132LDS4K ML4082 LED 1200mm IP44 4000K on-off OP

M4082220LDS4K ML4082 LED 1200mm IP44 4000K on-off OP

M4082150LDS4K-R ML4082 LED 1200mm IP44 4000K on-off OP, liiketunnistimella

M156706 Omega 1 LED

M156901 Omega 1 LED PIR

MLUMO9W4KNDR Lumo RADAR 4000K

M167597 Apus 3 LED

M133510 musta lumilippa + tarrat musta teksti 3 sivua "4"

MPILLAR211M Pillar Duo seinävalaisin IP54 ylä+alavalo 4000K, musta

MSATELA008R Satela LED kattovalaisin IP54 IK10 4000K on-off, liiketunnistimella

M-Light Oy
Rakentaminen
valaistus
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje
Alan uutisia, tutkimuksia, tuotetietoa, asiantuntijahaastatteluja, keskusteluja – RakentajaPRO:n uutiskirjeessä saat kerran viikossa sähköpostiisi koosteen rakentamisen ammattilaiselle ajankohtaisista aiheista. Uutiskirje on maksuton.

Aiheeseen liittyvää

M-Light
Ovatko Multipower valaisimet tuttuja? – Tunnetko valmistajan?
Valaistuksen suunnittelun yhteydessä ja valaisimia valittaessa huomioidaan erilaisten tilojen valaistuksen voimakkuuden tarve. Samalla huomioidaan valaistuksen värilämpötila. Samassa tilassa käytetään yleensä valaisimilla samaa värilämpötilaa, mutta eri käyttötarkoituksissa valaistuksen voimakkuuden lisäksi myös värilämpötilan sopivuus voi vaihdella.
M-Light
Toimiva ja tyylikäs ulkovalaistus – Arkkitehtonisesti arvokkaiden valaisimien saneeraus
Syksyn saapuessa valaistuksen tarve kasvaa. Valoisien tuntien vähentyessä ulkovalaistuksen merkitys kasvaa. Ulkovalaistus on tärkeää turvallisuuden kannalta. Hyvin valaistut alueet vähentävät kompastumis- ja kaatumisriskiä. Valaistusta voidaan tarvita myös asiattoman toiminnan ehkäisemiseksi.
202010_67257.jpg
Led-valaisimen korkea värintoisto - värit kuin niiden kuuluukin
Valaistus on tärkeä osa kodin viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta. Siksi valaistuksen suunnitteluun kannattaa varata hetki aikaa. Led-valaistuksella saadaan luotua monenlaisia tunnelmia, mutta tyylikkään ulkonäön ohella kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että valaisimet ovat laadukkaita, pitkäikäisiä ja helposti asennettavia. Korkea värintoisto takaa osaltaan laadukkaassa valaisimessa sen, että tilassa on miellyttävä olla, ja värit, mukaan lukien ihon sävyt, näyttävät siltä kuin niiden kuuluukin.
Tunnelma CCT Led-spottituoteperhe
LedStoren led-innovaatio on voittanut palkintosijan maailman suurimmassa suunnittelukilpailussa
Maailman suurimpana suunnittelukilpailuna tunnettu A' Design Award and Competition on palkinnut vantaalaisen LedStoren toimitusjohtajan, valaisinsuunnittelija, Janne Haltun Tunnelma CCT Led-spottituoteperheen suunnittelusta. Tunnustus on mitä mairittelevin, koska A' Design Awards & Competitionin arvostettu palkintolautakunta palkitsi led-innovaation kuuluisalla A' Design Award palkinnolla valaisintuotteiden ja valaisimien suunnittelu -kategoriassa.
20232_67955.jpg
Uusi led-valaistus olohuoneeseen - katso hinta
Lähtökohta remontille oli noin 32 neliön kokoisen olohuoneen lisävalaistus. Valaistuksen suunnittelussa oli luotettu liikaa isoihin lasiseiniin ja avoimeen olohuone / keittiöön, joista ajateltiin valoa tulevan reilusti. Käytännössä kuitenkin kattovalaisimien puute laittoi miettimään lisävalaistusta. Suuret ikkunat eivät auta Suomessa kuin puoli vuotta, ja toinen puoli vuotta asunnossa oli liian vähän valoa. Toisella puolella isoa huonetta oli seinustalla valaistusta.
3531_980837723_2021427124814.jpg
Led-valaisimet kaikkiin kodin tarpeisiin
LedStoren led-valaisimia voi monipuolisesti ja helposti yhdistää erilaisiin käyttötarkoituksiin. LedStoresta löytyy laadukkaat valaisimet niin ulko- kuin sisäkäyttöön. Esimerkiksi yhdistelemällä erilaisia alasvaloja ja led-nauhoja saadaan luotua eri vuorokauden aikoihin sopiva tunnelma. Kosteisiin tiloihin on myös tarjolla useita erilaisia vaihtoehtoja paneelien, plafondien, spottivalojen ja led-nauhojen avulla.Sisätilojen led-valaistusUlkotilojen led-valaistus

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton